Yhteystiedot


Pekka Murto

044 9763 777

murto.p@gmail.com

Uutiset

26.3.2016Kirjoitan nyt myös Uuden Suomen PuheenvuoroonLue lisää »4.10.2015Uusi luottamustehtävä Y-säätiön valtuuskunnassaLue lisää »1.4.2013Paikka HUS:n hallituksessa vaalikaudella 2013-1016Lue lisää »

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:132061 kpl

Kun öljy ja maakaasu loppuu ja mitä niiden jälkeen?

 

 

 ÖLJY JA MAAKAASU KATOAVINA ENERGIAVARANTOINA JA MITÄ NIIDEN JÄLKEEN?

 

 

Energia yhdyskuntasuunnittelussa -kurssi

Tutkielma

Pekka Murto 

Helsinki 18.11.2013

Aalto University Professional Development – Aalto PRO

1.    Tiivistelmä 

 Tutkimus käsittelee fossiilisia polttoaineita, lähinnä öljyä, katoavina luonnonvaroina ja seurauksia mitä niiden loppumisesta seuraa. Asia on äärimmäisen tärkeä, koska käytännössä kaikki mitä panemme suuhun, millä liikumme ja mitä ympärillämme on (esim. muovi) liittyy tavalla tai toisella öljyyn. Elintärkeänä pidän, että yhteiskunta varautuu riittävän ajoissa öljyn loppumiseen ja kallistumiseen. Riittävän ajoissa tarkoittaa toimenpiteitä ainakin 20 vuotta ennen tarkoitettua hetkeä.  Käytännössä öljyhuippu on jo alkanut ja tarvitaan rivakoita ja määrätietoisia toimenpiteitä valtion taholta, ettemme putoa kehityksen kelkasta.

Aluksi käsittelen, mitä öljy ja maakaasu ovat ja missä niiden varantoja maapallolla sijaitsee. Tarkastelen myös, mihin niitä käytetään ja mitä vaikutuksia niillä on ilmastonmuutoksen kannalta. Fossiilisten polttoaineiden muodostumiseen on mennyt satoja miljoonia vuosia ja nyt olemme käyttämässä ne loppuun ohimenevässä hetkessä. Energiavarannot ovat maapallolla hyvin epätasaisesti jakautuneet. Öljy on tärkeä energianlähde lämmityksestä liikkumiseen ja sen johdannaistuotteet vaikuttavat aivan kaikkeen ympärillämme. Fossiiliset polttoaineet ovat selvässä yhteydessä ilmastonmuutokseen ja sekä niiden käyttö että maapallon lämpötila muodostavat aikajanalla aivan hätkähdyttävän ohuen piikin.

Toinen pääkappaleistani käsittelee maailmaa öljyn ja luonnonkaasun loppumisen jälkeen. Öljyllä on erittäin suuri merkitys maailmanpolitiikassa. Toisessa maailmansodassa öljyllä oli suuri merkitys akselivaltojen operaatioihin, nykyisin se on melkein aina konfliktien taustalla, varsinkin länsimaiden sekaantuessa niihin. Mukaan on tullut lisää toimijoita Itä-Aasian nousun myötä, samalla moni öljyntuottaja haluaa käyttää energiansa itse, tai on jopa alkanut tuottamaan sitä muualta. Maailmantalous on hyvin läheisesti kytköksissä öljyn hintaan ja esimerkiksi ruoan hintakehitys on jo pitkään seurannut öljyn hintoja. Ihmisten ruoantuotanto ja biopolttoaineiden tuotanto kilpailevat samasta laidunmaasta. Fossiiliset polttoaineet tulevat loppumaan tämän vuosisadan aikana ja seurauksena on kilpailua ja kiistoja valtioiden sekä liittoumien välillä. Fossiilisten polttoaineiden loppumisen varalle on kehitetty lukuisia vaihtoehtoja, mutta monilla niillä on varjopuolia, sillä mm. niiden valmistus ja säilöminen vievät paljon energiaa.

Olemme tulleet pysyvään niukkuuden aikaan. Energiakriisi tulee olemaan kytköksissä, veden ja ruoan puutteeseen, liikaväestöihin, kansainvaelluksiin, kulttuurien väliseen kamppailuun ja länsimaisen ”hyvinvointiyhteiskunnan” alasajoon. On ennakoitava ajoissa ja toimittava nyt.

 

Sisältö

1. Tiivistelmä

2. Johdanto

3. Öljy ja maakaasu uusiutumattomina energiavaroina

3.1 Mitä öljy ja maakaasu ovat

3.2 Missä öljyä ja maakaasua sijaitsee

3.3 Mihin öljyä ja maakaasua käytetään

3.4 Fossiiliset polttoaineet ilmastonmuutoksen kannalta

4. Maailma öljyn ja maakaasun loppumisen jälkeen

4.1  Öljyn ja maakaasun merkitys maailmanpolitiikassa

4.2  Öljyn ja maakaasun merkitys maailmantaloudelle

4.3  Milloin fossiiliset polttoaineet loppuvat ja mitä siitä seuraa

4.4  Energiavaihtoehdot fossiilisten polttoaineiden jälkeen

5.   Johtopäätökset

6.    Lähteet

 2. Johdanto

Öljy ja maakaasu ovat uusiutumattomia luonnonvaroja ja molempien on laskettu loppuvan ihmiskunnan liikakäytön myötä tällä vuosisadalla. Eri laskentatavoista riippuen katsotaan öljyn loppuvan vuoden 2050 paikkeilla ja maakaasun vuoden 2070 tienoilla. Öljy ja maakaasu ovat syntyneet vuosimiljoonien aikana kasvien ja muun eloperäisen aineen puristuessa korkean paineen ja lämmön vaikutuksesta. Talouskasvua on rakennettu kolmensadan vuoden aikana menestyksellisesti kivihiilen, öljyn ja maakaasun varaan. Talouskasvu Euroopan länsirannikolta lähtien käynnistyi kunnolla vasta uusien energiamuotojen ja väestönkasvun myötä, kun päästiin irti Malthusin loukusta. Viimeisen sadan vuoden aikana olemme kuitenkin ehtineet käyttää jo yli puolet näistä uusiutumattomista luonnonvaroista ja niiden loppuminen on väistämätöntä.

Öljyä on käytetty polttoaineena 1800-luvun lopulta asti. Sitä on käytetty mm. liikennevälineiden käyttövoimaksi, lämmitykseen ja sähköntuotantoon. Öljyn poltosta syntyy hiilidioksidia, rikkidioksidia, typpioksideja sekä jonkin verran raskasmetallipäästöjä. Hiilidioksidi on vaikuttanut paljon ilmastonmuutokseen ja jälkimmäiset lisäävät maan ja veden happamuutta. Erilaisissa öljynkuljetuslaivoille ja öljynporauslautoille tapahtuneissa onnettomuuksissa on myös tapahtunut ympäristövahinkoja. Maakaasu on väritön, myrkytön ja ilmaa lähes puolta kevyempi luonnonkaasu. Sen varastointi ei ole yhtä helppoa, kuin esimerkiksi öljyn tai kivihiilen tapauksessa. Maakaasu on ympäristöystävällinen fossiilinen polttoaine, eikä sen käytöstä aiheudu lainkaan rikkidioksidipäästöjä.

Molemmilla fossiilisilla polttoaineilla on huomattava merkitys maailmanpolitiikassa ja –taloudessa. Tarvitsemme vuosi vuodelta enemmän energiaa, mutta pian halvan öljyn ja kaasun aika päättyy. Vaihtoehdoilla alkaa olla jo kiire, fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan järjestelmän aika on päättymässä ja se horjuttaa taloudellista vakautta, lisää kansainvälisiä jännitteitä ja on aiheuttanut jo tutkitusti ilmastonmuutoksen. Miten ihmiskunta selviytyy öljyn ja maakaasun jälkeen? Mielenkiintoisia tulevaisuudennäkymiä tarjoavat mm. hybridiautot, vetyenergia ja biopolttoaineet, erilaiset uusiutuvat energialähteet ja ydinvoima. Niillä kaikilla on hyvät ja huonot puolensa, mutta ne tarjoavat mielenkiintoisia haasteita ja mahdollisuuksia.

Tämä tutkimus on samalla Energia yhdyskuntasuunnittelussa –kurssini lopputyö. Se liittyy sopivasti energiaan ja sen riittävyyteen sekä tulevaisuudennäkymiin liittyviin kysymyksiin. Yhteiskuntatieteilijänä minulla on varmasti erilainen näkökulma enemmän ”insinöörimäisiin” tutkimuksiin verrattuna. Aihe on kuitenkin varmasti kaikkien mielestä mielenkiintoinen ja erilaisia tunteita, puolesta ja vastaan, herättävä. Yleisesti fossiiliset polttoaineet ymmärretään kivihiilen, öljyn ja maakaasun muodostamana kolmikkona. Jätän kuitenkin kivihiilen joukosta pois pelkästään ajan rajaamisen vuoksi. Myöskään maakaasua ei ole tarkoituksena tutkia yhtä paljon kuin öljyä. Mielenkiintoisen Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastolta löytyvän materiaalin ja omankin mielenkiinnon vuoksi työ tulee jossain määrin painottumaan maailmanpoliittisiin resurssikysymyksiin.

Aluksi tarkastelen lyhyesti mitä öljy ja maakaasu ovat ja missä näitä energialähteitä sijaitsee. Tutkin sitten mihin ja miten näitä energialähteitä käytetään. Tarkastelen myös millainen vaikutus niillä on maailmanpolitiikkaan ja – talouteen. Lopuksi tarkastelen näiden energiavarojen loppumista ja mitä siitä seuraa. Lopuksi tarkastelen mielenkiintoisia tulevaisuudenkuvia ajassa, jossa öljy ja maakaasu ovat ainakin suuressa mittakaavassa maapallolta loppuneet. Tämä aika ei ole abstrakti vaikeasti miellettävä hämyinen tulevaisuus, vaan meidän oma elinaikamme 2000-luvun toisella puoliskolla. On erittäin tärkeää ja hyödyllistä olla perillä siitä, missä näiden asioiden kanssa mennään. Tuntemalla resurssien rajallisuuden ja olemalla perillä tulevaisuuden teknologioista voi saada elämässä monenlaisia hyötyjä. Lähtökohtaisesti oletan rajallisista resursseista aiheutuvan jatkossakin suuren määrän kilpailua ja konflikteja. Politiikka on kaikessa mukana ja maailma jakautuu blokkeihin. Aikaisemman itä-länsi vastakkainasettelun sijasta maailma tulee olemaan vuosisadan loppupuolella lukuisien erilaisten kilpailevien ryhmittymien pelikenttä tiedonkulun ollessa koko ajan reaaliaikaista.

Mikä tulee olemaan kansallisvaltion rooli? Menevätkö USA ja Eurooppa yhdessä vai eri suuntiin? Hajoaako EU? Kiinan rooli? Kansallisvaltion rooli saattaa jopa kasvaa raaka-aine ja resurssipulan myötä. Vai kaventuuko se yritysten ja kansalaisyhteiskunnan roolin kasvamisen myötä? Palaako Eurooppa tietynlaiseen uuskeskiaikaisuuteen aivan uudenlaisen identiteettinäkemyksen myötä? Valtaa tulevat tulevaisuudessa käyttämään yhä enemmän eri intressien ympärille syntyneet yhteenliittymät. Sotilaallisen vallan lisäksi merkitystä tulee olemaan poliittisella ja taloudellisella vallalla. Megatrendejä ja heikkoja signaaleja on osattava lukea. Tärkeää ei ole vain se mitä tiedämme, vaan myös se mitä emme tiedä.

3. Öljy ja maakaasu uusiutumattomina energiavaroina

 3.1 Mitä öljy ja maakaasu ovat?

 Öljy ja maakaasu ovat uusiutumattomia luonnonvaroja. Aivan tarkaan ottaen ne kyllä uusiutuvat, mutta aikaa siihen menee yli sata miljoonaa vuotta. Olemme täysin riippuvaisia näistä fossiilisista polttoaineista. Ilman öljyä mikään ei liiku, ruuantuotantomme perustuu öljyyn, muu energiantuotantomme romahtaa ja teollisuusyhteiskunta nykymuodossaan lakkaisi toimimasta. Vaikka öljy ei olekaan vielä loppumassa, on halvan öljyn tuotanto joka tapauksessa ohi. Maailmassa kulutetaan öljyä noin 89 miljoonaa tynnyriä joka päivä, yksi tynnyri on tilavuudeltaan 159 litraa. Suomessa käytetään öljy noin 200 000 litraa päivässä oman tuotantomme ollessa 0 litraa. (Partanen 2013, 9). Suomessa kyllä jalostetaan öljyä ja meillä on hyvää alan osaamista, jota voisi hyödyntää esimerkiksi arktisilla alueilla.

 Vuoden 1973 öljykriisi Jom Kippur sodan myötä havahdutti länsimaat viimeistään öljyvarantojen rajallisuuteen öljyntuottajamaiden rajoittaessa öljyntuotantoa ja nostaessa hintoja. Yhdysvalloissa käytetään öljyä eniten koko maailmassa. Maapallon keskikulutus on noin 2 litraa vuorokaudessa, Suomessa kulutus on siihen verrattuna kolminkertaista ja pohjoisamerikkalaiset käyttävät öljyä vielä kaksi kertaa suomalaisia enemmän (Partanen 2013, 16). Yhdysvaltalaiset ovat nyt alkaneet käyttämään nyt liuskekivivarantojaan ja maan energiaomavaraisuus on jälleen lisääntynyt. Eurooppa ja Japani ovat sen sijaan hyvin riippuvaisia fossiilisen polttoaineen tuonnista. Kiinasta on tullut myös energiaa suunnattomat määrät käyttävä valtio ja se käyttää nykyisin enemmän öljyä kuin sen omat kentät tuottavat. (Roberts 2006, 11).

 Kiina on osin tämän vuoksi lisännyt läsnäoloaan Afrikassa ja aktiivinen Keski-Aasian suunnalla. Lisäksi sillä on kiinnostusta muiden alueen valtioiden kanssa Spratley-saarille, taustalla on merenpohjassa olevat energiavarat. Japanin hyökkäyksessä Pearl Harboriin 7.12.1941 oli kaupallinen saarto ja öljypula taustalla. Samoin Saksan operaatio sininen kesällä 1942 itärintamalla perustui osin Kaukasian öljykenttien saamiseen haltuun. Öljyllä oli siis jo toisen maailmansodan operaatioihin suuri sotilasstrateginen merkitys. (esim. Beevor 2012). Sotilaalliset tekijät eivät ole tästä ainakaan vähentyneet energian saannin turvaamisessa. Yhdysvaltojen pitkäaikainen sotilaallinen läsnäolo Persianlahden alueella on tästä hyvä esimerkki.

 Vaikka Yhdysvaltojen energiaomavaraisuus on lisääntynyt, ei sen sotilaallinen läsnäolo tule loppumaan Lähi-idässä, koska alue tulee olemaan Kaakkois-Aasian kanssa jatkossakin maailman kriisipesäke. Tätä mieltä on mm. Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja Torsti Sirén (HS 27.10.2013, C8). Yhdyn hänen mielipiteeseen täysin.

 Partanen & Paloheimo & Waris mukaan öljy on miljoonien vuosien aikana syntynyttä levien ja muun biomassan keräämää auringon energiaa, joka on yleensä niin sanotuissa öljyikkunoissa noin 2-5 kilometrin syvyydessä maan alla. Näissä olosuhteissa paine ja lämpötila (74–140 lämpöastetta) ovat olleet sopivia öljyn muodostumiselle. Syvemmällä olevasta biomassasta on muodostunut maakaasua. Öljyn jalosteet voi raskautensa puolesta jakaa karkeasti neljään ryhmään: kaasut, kevyet jalosteet, keskiraskaat jalosteet ja raskaat jalosteet. (Partanen 2013, 16–17).

 3.2 Missä öljyä ja maakaasua sijaitsee?

Karttoja tarkastelemalla huomaa heti, että öljyä tuntuu sijaitsevan eniten maapallon keskileveysasteilla. Amerikoissa se tuntuu sijaitsevan Yhdysvaltojen eteläisemmissä osissa, Väli-Amerikassa ja Etelä-Amerikan pohjoisessa osassa. Kuitenkin sitä on myös mm. Alaskassa ja Argentiinassa. Euroopassa sitä on tunnetusti Pohjanmerellä ja Norjan rannikoilla sekä pitkin Venäjän pohjoista rannikkoa. Muualtakin öljyä löytyy, kuten Romaniasta Ploestin öljykentiltä. Mielenkiintoista on huomata miten paljon öljyä on islamilaisen maailman alueella. Sillä onkin ollut valtava merkitys sitä kautta maailmanpolitiikkaan ja – talouteen 1900 – luvun puolivälistä lähtien. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa öljyä on lähinnä Afrikan länsiosissa, kuten Nigeriassa ja Angolassa. Öljyn puutetta ei voi pitää kuitenkaan mustan Afrikan köyhyyden ja kurjuuden taustalla, sillä alueen maaperä on täynnä mitä erilaisimpia kaivannaisteollisuuden rikkauksia. Toisaalta monet maailman öljy-yhtiöt ovat varakkaampia kuin Afrikan valtiot, mikä on yksi esimerkki vaurauden epätasaisesta jakautumisesta maapallolla.  Itä- ja Kaakkois-Aasiasta löytyy jonkin verran, mutta ei esimerkiksi Kiinan omiin kasvaviin tarpeisiin. (esim. Maailmanpolitiikan Atlas 2009, 92–93; Smith, 84). Taloudellisista ja käytännön syistä kuljetetaan suurin osa öljystä kuluttajille merireittejä pitkin. (Varteva 1970, öljy 7).

 Paul Roberts tarkastelee tunnetussa teoksessaan: ”Kun öljy loppuu. Uuden energiatalouden vaihtoehdot”, asioita energiatalouden näkökulmasta. Hän keskittyy energiatalouden kaikkiin puoliin tutkien menneisyyttä ja nykyisyyttä, energiateknologiaa sekä liiketoimintaa alan päätoimijoiden, kuten Saudi-Arabian ja Venäjän lisäksi. Kahta alan energiaköyhää jättiläistä: Kiinaa ja Intiaa ei voi jättää huomiotta. Hän tarkastelee hyvin myös Japanin ja Saksan kaltaisten maiden energiatehokkuutta, nämä maat otin itsekin edellä huomioon. (Roberts 2006, 22). Tavallaan Saksa ja Japani aloittivat toisen maailmansodan jälkeen puhtaalta pöydältä ja sillä oli paradoksaalisti tehokkuutta kasvattava vaikutus energiataloutta ja talouskasvua ajatellen.

 Maailman seitsemän suurinta öljyntuottajamaata ovat Kanada, USA, Meksiko, Saudi-Arabia, Iran, Venäjä ja Kiina. IEA:n mukaan 10 eniten öljyä tuottavaa maata tekivät yli 60 prosenttia maailman öljyntuotannosta vuonna 2009. Edellä mainittujen lisäksi näihin kuuluivat Venezuela, Kuwait ja Arabiemiraatit. (wikipedia, 11.11.2013, öljyntuotanto).

 3.3 Mihin öljyä ja maakaasua käytetään?

 Öljyä käytetään kaikkeen mahdolliseen jokapäiväisessä elämässämme. Jos katsomme ympärillemme, näemme muovia joka puolella, se on valmistettu öljystä, kuten myös lähes kaikki kulutushyödykkeemme, joihin öljy on vaikuttanut ainakin jossain tuotannon vaiheessa tai kuljetuksen aikana. Täysin korvaamattomana muovia ei voi pitää, jos ihmiskunta on melkein koko aikansa elänyt ilman sitä, mutta käytännössä nykyinen elintasomme olisi mahdotonta ilman muovin monipuolista käytettävyyttä. (Partanen 2013, 19). Muovin vaikutus maailman merissä on järkyttävää, sen hajotessa pieniksi partikkeleiksi tullen osaksi ravintoketjua. (esim. YLE TV1, 6.5.2013. Prisma dokumentti: Muovi maailman merissä).

 Kaikkein eniten öljyä käytetään liikenteessä, jossa yli 90 prosenttia globaalista logistiikasta perustuu öljyn käyttöön. Pelkästään noin miljardi moottoriajoneuvoa planeetallamme liikkuu öljyn jalosteilla, kuten bensiinillä tai dieselöljyllä. Jos öljy poistettaisiin käytöstä, maailma pysähtyisi Partasen mukaan muutamassa päivässä, kun tavaroiden liikkuminen loppuisi, eikä niiden valmistuskaan olisi monessa tapauksessa mahdollista. (Partanen 2013, 19).

 Murphyn mukaan aikakautemme ei jää historiaan teollisena aikakautena, vaan fossiilisten polttoaineiden aikana. Satumme elämään sitä pientä hetkeä ihmiskunnan historiassa, jona otimme fossiiliset polttoaineet käyttöön ja myös kulutimme ne. Muutaman sadan vuoden aikana on osoitettu uskomatonta kekseliäisyyttä raaka-aineiden käsittelyssä, talojen rakentamisessa, ruoan tuotannossa jne. ja se kaikki on perustunut fossiilisten polttoaineiden laajamittaiseen käyttöön, jota aurinko on ladannut maapallollemme vuosimiljoonia. (Maailman tila 2013, 138). Jotkut puhuvat leikkimielisesti, että elämme nyt ”muoviaikaa”, todellisuudessa muovi heikentää elimistöämmekin ravintoketjun kautta. Ihmiskunnan nykyinen järkyttävä väenpaljous ei olisi mielestäni myöskään mahdollista ilman fossiilisilla polttoaineilla mahdollistunutta ruoan tuotantoa.

 Historiallisesti tarkastellen maailma on käyttänyt yli 95 prosenttia kuluttamastaan öljystä toisen maailmansodan alkamisen jälkeen, yli 60 prosenttia vuoden 1980 jälkeen ja yli 43 prosenttia vuoden 1990 jälkeen. (Partanen, 25).

 Keskeinen energianlähteemme, ruoka, on sekin tehty oikeastaan öljyn ja maakaasun avulla! Noin 50 vuoden takainen ruoan tuotannon ”vihreä vallankumous” perustui ruoan tuotannon kymmenkertaistumiseen syöttämällä prosessiin jopa 50 kertainen määrä fossiilisista energialähteistä saatua energiaa ja jalosteita. Ruoan ja öljyn hintojen kehitys seuraa nykyisin toisiaan ja öljyn hinnan noustessa on seurauksena aina myös ruoan hinnan nousu. (Partanen 2013, 19–20).

 Usein on YK:n elintarvike- ja ruokaturvakonferensseissa keskusteltu ruokakriisistä ja vaadittu mm. vapaampaa maataloustuotteiden kauppaa. Helposti on kuitenkin sivuutettu ruoan kallistumisen todellinen syy: ruoantuotannon väheneminen etelässä biopolttoaineiden kustannuksella. Biopolttoaineiden tuotanto käyttää suuren osan maailman vilja- ja öljykasvivarannoista ja tarjoaa ympäristönsuojelun varjolla suuria voittoja sijoitusrahastoille ja teollisuusmaiden ja Brasilian maatalousyrityksille. (Maailmanpolitiikan atlas, 18–19).

 Myös muu laajamittainen energiantuotanto on riippuvainen öljystä. Hiiltä louhitaan ja siirretään dieseliä käyttävillä koneilla. Jopa tuulivoimaloiden tai aurinkopaneeleiden osat perustuvat öljyyn, jota on käytetty niiden valmistuksessa, kuljettamisessa tai louhimisessa. Näin on myös energiapuun, hakkeen ja muun biomassan kohdalla Partasen mukaan. (Partanen 2013, 20–21).

 Yhdeksänkymmentä prosenttia liikenteestä maalla, merellä ja ilmassa käyttää öljyä, kaupoissa käyttämistämme tavaroista ja elintarvikkeista yhdeksänkymmentäviisi prosenttia tuotetaan öljyn avulla. (Leggett, 29). Luomuruokaan on siis pitkä matka, jos ajatellaan että lähiruoka pitäisi tuottaa täysin puhdasoppisesti ilman minkäänlaista kytköstä fossiilisiin polttoaineisiin.

 3.4  Fossiiliset polttoaineet ilmastonmuutoksen kannalta

 Myös ilmastonmuutoksen taustalla on fossiilisten polttoaineiden laajamittainen käyttö. Murphyn mukaan maailman energiankulutus on kasvanut parin viime vuosisadan aikana noin kolmella prosentilla joka ikinen vuosi. Tuhannen vuoden kuluttua ihmiskunnan energian kulutus vastaisi jo aurinkomme koko säteilyenergiaa! (Maailman tila 2013, 139).

 Ilmastonmuutos ei ole haitallinen ainoastaan elinympäristöllemme, vaan myös kansainväliselle taloudelle. Vaarana on, että ennen muutokseen sopeutumista kiihdytämme ja voimistamme luonnollista ilmaston muutosta siinä määrin, ettei sosio-ekonomisia rakenteita ehditä sopeuttaa muutokseen. (Legget, 121–122).

 Leggetin mukaan meitä uhkaavat seuraavat riskit ilmastonmuutoksen suhteen:

 Lämpenemisen määrä voi ylittää ekosysteemin sietokyvyn ja sen seurauksena esimerkiksi Golf-virta saattaa seisahtua. Lämpenemisen nopeus voi aiheuttaa niin vakavan ekosysteemin heilahduksen, ettei luonto ehdi reagoida siihen, mm. kokonaisia metsätyyppejä on vaarassa kadota. Biodiversiteetin köyhtyminen uhkaa mm. sademetsiä ja koralleja. Edellisiä tuhotaan mm. laidunmaaksi muuttamalla ja jälkimmäiset ovat monin paikoin huventuneet ja köyhtyneet. Merenpinnan nousu aiheuttaa suuren vaaran rannikoille rakennetulle infrastruktuurille. Noin 80 % ihmiskunnasta asuu korkeintaan noin sadan kilometrin päässä rannikoilta. Meren pinta voi nousta pitkällä aikavälillä jopa useita metrejä arktisten jäätiköiden sulamisen vuoksi. Vakuutusalan ja pääomamarkkinoiden vaarantuminen. Monet ilmastonmuutoksille ja luonnonkatastrofeille alttiit seudut ovat varsinkin varakkaissa valtioissa vakuutettuja. Vakuutusala ei kestäisi suurta määrää kerralla tulevia kustannuksia, eikä maailmantalous muutenkaan pystyisi reagoimaan riittävästi jatkuviin kriisiuutisiin, sillä nykymaapallo on yhtä suurta verkostoa. Elintarvikehuollon vaarantuminen lisääntyneiden tulvien, kuivuuksien, kuumuuden ja tuholaisten muodossa. Näistä jokainen on jo yksittäin epävakautta aiheuttava ja yhtäaikaisina ne aiheuttaisivat lähes kestämättömän tilanteen. Ruoan hinta maailmalla on jo pitkään seurannut öljyn hinnan kehitystä. Vesihuollon vaarantuminen. Ilman vettä kukaan ei tule maapallolla toimeen. Vaikka vesi on nykytutkimuksen valossa melko yleistä maailmankaikkeudessa, on maapallolla silti monin paikoin puutetta vedestä ja hupenevat pohjavesivarannot ovat potentiaalinen konfliktien aihe. Viime vuosikymmenten aikana yhä suurempi osa hyvästä käyttövedestä on käytetty mm. keinokasteluun ja teollisuuskäyttöön. Vettä käytetään myös sähköntuotantoon ja sitä saastutetaan muuten. Puhtaan makean veden hinta on noussut ja köyhät kärsivät ensimmäisenä. Nykyään kunnollista vesihuoltoa vailla on jo yli miljardi ihmistä. Terveydelliset uhkatekijät. Puutteellisen hygienian (esim. pilaantunut vesi) lisäksi tauteja kantavien hyönteisten levinneisyys on kasvanut maapallolla. Lisääntynyt konfliktiriski. Moni joki virtaa useiden alueiden alueella ja ylävirran valtioilla on tietyntyyppinen ensimmäisen oikeus veden käyttöön. Tämä on jo aiheuttanut riitoja ja konflikteja jopa ystävävaltioiden kesken. Yhteiskunnallisten levottomuuksien uhka. Maapallolla lasketaan olevan jo nyt yli 200 miljoonaa ympäristöpakolaista. Positiiviset palautekytkennät. Ilmaston lämpenemisen tiedetään aiheuttavan kierteen, jossa ikirouta sulaa, maaperä kuivuu, metsäkuolemat lisääntyvät, meret kerrostuvat ja metaanihydraatit sulavat aiheuttaen päästöjä, jotka pahimmassa tapauksessa ylittävät kaikki ennusteet. Käsistä karanneen ilmastonmuutoksen riski. Edellä mainittuun viitaten luonto saattaa aloittaa itse prosessin, jossa syntyy kierre, mihin ihmistoiminnalla ei ole enää edes vaikutusta ja ilmiö ylittää rajan, jonka takaa ei enää ole paluuta. (mm. Legget, 123–125; Caldecott, 11).

 Euroopan unioni pitää ilmastonmuutoksen torjumista yhtenä päätavoitteistaan. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen on yksi EU:n energiapolitiikan lähtökohdista, toisaalta siitä seuraa muun energiankäytön aiheuttaman luonnon kuormittumisen jääminen sen varjoon. Energia aiheuttaa Keskisalon mukaan 80 % kaikista kasvihuonekaasupäästöistä EU:n alueella. (Keskitalo, 184).

 Maapallon biologisille, kemiallisille ja fysikaalisille prosesseille on laskettu yhdeksän tärkeää riskirajaa. Folken mukaan ne ovat seuraavat: ilmastonmuutos, biodiversiteettikato, typen kierto osana ravinteiden kiertoa, fosforin kierto osana ravinteiden kiertoa, yläilmakehän otsonikato, valtamerten happamoituminen, makean veden käyttö, maankäytön muutokset, ilmakehän pienhiukkaskuorma ja kemiallinen saastuminen. (Folke, 38–39). Erityisesti ihmisen ilmakehästä sitoman typpimäärän paljous pistää silmään hälyttävänä lukuna: Ehdotettu riskiraja on 35 miljoonaa tonnia vuodessa. Arvo ennen teollistumista oli 0. Nykytilanne on 121 miljoonaa tonnia vuodessa. (Folke, 39).


4. Maailma öljyn ja maakaasun loppumisen jälkeen

 4.1    Öljyn ja maakaasun merkitys maailmanpolitiikassa

 Öljyllä oli hyvin tärkeä rooli jo toisen maailmansodan aikana ja sillä on ollut merkitystä lukuisissa konflikteissa siitä lähtien. Monet konfliktit ovat vaikuttaneet suoraan öljyn hintaan kasvaneina kustannuksina, tästä esimerkkinä vaikka vuoden 1973 Jom Kippur sota. Vuoden 1973 öljykriisissä OPEC kieltäytyi myymästä öljyä länsimaille ja viisi kuukautta kestänyt boikotti nelinkertaisti öljyn hinnan maailmalla. OPEC:in vaikutusvalta on perustunut paljolti Saudi-Arabian rooliin, tähän asti se on sietänyt muiden valtioiden kiintiöhuijauksia ja kompensoinut niitä omalla tuotannollaan. Nyt Saudi-Arabian öljyvarannot ovat kuitenkin alkaneet vähenemään, joka taas on johtanut maan omaa energiankäyttöä mm. ydinvoiman ja tuulienergian suuntaan. Myös Iranin ydinenergia-ohjelma perustuu ainakin osin kansallisen energiankäytön hoitamiseen öljyä korvaavilla energiamuodoilla, jotta öljyvarannot voidaan keskittää vientitulojen kasvuun. Öljyvarantojen kansallistaminen oli aikoinaan yksi Šaahiin kaatumiseen johtaneista tekijöistä, vastaavasti Saudi-Arabia on perinteisesti ollut myös johtava islamilainen maa. Monen antiikin teoksen säilymiseen ja länsimaisen kulttuurin eteenpäin viemiseen on myös Persian suurkuninkailla ollut aikoinaan vaikutusta, joka kuvaa omalla tavallaan nyky-Iranin ongelmallista tilannetta, kun sitä pidetään ”häirikkövaltiona”. (esim. Roberts, 126–127 wikipedia, maaöljy, 13.11.2013; Hämeen-Anttila, 146).

 Periaatteessa runsaiden luonnonvarojen, kuten öljyn, timanttien ja metsävarantojen pitäisi edistää kansakunnan taloudellista ja sosiaalista kehitystä. (Le Billon, 7). Aivan näin yksinkertainen tilanne ei kuitenkaan ole ja varsinkin kehitysmaissa runsaat luonnonvarat ovat pikemminkin eriarvoistava ja kärsimystä aiheuttava tekijä. (esim. Smith, 90–91).

 Kylmän sodan päättyminen jälkeen on esitetty useita mielenkiintoisia teorioita siitä, mihin olemme tulleet maailmanpolitiikassa. Huntington esitti teoksessaan Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys (1996), että olemme siirtyneet kulttuurien välisen kampailun aikaan. Hän jakoi maailman yhdeksään suurpiiriin, joiden välillä on selviä eroja. Vähiten eroavat ehkä länsimainen ja latinalaisamerikkalainen kulttuuri keskenään. Hänen teoksensa kuvaa eniten eroja länsimaisen- ja islamilaisen kulttuurin välillä, joidenkin kulttuurien kuvauksen jäädessä melko suppeaksi. Tärkeää on mielestäni ottaa riittävä etäisyys tapahtumiin, jotta saa oikeanlaisen perspektiivin. Fukuyaman mukaan olemme päätyneet historian loppuun. Teoksessaan Historian loppu ja viimeinen ihminen (1992) hän esitti kaiken inhimillisen tulleen historian kannalta jo tehdyksi ja että kylmän sodan päättymisen myötä päädyttiin liberaalin demokratian voittoon. (Huntington, Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys, Fukuyama, Historian loppu ja viimeinen ihminen).

 Persianlahdella on sodittu nykyaikana Irakin-Iranin sodasta alkaen (22.9.1980–20.8.1988). Lisäksi on käyty Persianlahden sota ja Irakin sota, joka on vielä sisällissodan muodossa meneillään. Yleisesti pidetään öljyä tärkeimpänä syynä näiden konfliktien taustalla, mutta myös muita tekijöitä on taustalla, kuten siirtomaapolitiikka, uskonnolliset tekijät, valtapolitiikka, Irakin velat ja Yhdysvaltojen sisäpolitiikka. (esim. wikipedia, Irakin-Iranin sota, 14.11.2013).

 Monet pitävät kansainvälistä järjestelmää nykyisin hajaantuneena ja päätösvaltaa on useissa keskuksissa. Olemme palanneet moninapaiseen maailmanjärjestykseen, jossa Eurooppa on heikentynyt, eivätkä Yhdysvallatkaan ole ainoa voimatekijä kylmän sodan päättymisestä huolimatta. Nykyistä maailmanpolitiikkaa ei voi tarkastella kiinnittämättä huomiota itään. Itä-Aasian taloudellinen nousu on ollut huomattavaa ja pelkästään Itä-Aasian maiden sisäisen kaupan lasketaan olevan vuosina 2020–2025 jo 45 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta. Tämä ei voi olla näkymättä poliittisissa voimasuhteissa. (Maailmanpolitiikan atlas, 8). Pelkästään Kiinan ja Intian yhteinen väkiluku (n.2,5 miljardia) muodostaa kolmanneksen maapallon väestöstä. Kiina tarvitsee kaiken tuottamansa energian itse ja hankkii sitä myös muualta maailmasta, kuten konfliktiherkästä Keski-Aasiasta ja Afrikasta. (Maailmanpolitiikan atlas, 138, 178; Partanen, 24–25).

 Itä-Aasian nousua on kestänyt jo noin kolmenkymmenen vuoden ajan, myös pitkään jatkuneella rauhan kaudella on merkitystä, sillä Korean ja Vietnamin sodista alkaa olla jo aikaa. Merkittävien voimavarojen ja oppimiskykyisen ja ahkeran väestönsä turvin alueella alkaa olla jo merkitystä maailmanpolitiikassa. Kiinan tehokkuus perustuu taloudelliseen ja poliittiseen voimaan sisäisistä ongelmista huolimatta. Ulkopolitiikassa maa on edennyt varovaisesti, laajentaen kuitenkin sijoituksiaan erityisesti energia- ja raaka-ainesektorilla. Myös Visuri mainitsee sijoitukset Afrikkaan, Lähi-itään ja Etelä-Amerikkaan. Lisäksi kiinalaisten hallussa on huomattava määrä Yhdysvaltain liittovaltion velkapapereita. (Visuri, 174–176).

 Öljytuloilla ja sen maailmanmarkkinahinnoilla oli merkityksensä myös kylmän sodan päättymiseen, koska öljynhintojen romahdus 1980- luvulla vaikutti haitallisesti Neuvostoliiton talouteen. Öljyä pidetäänkin kaikkein tärkeimpänä strategisena luonnonvarana maailmassa. (esim. Partanen, 24). Nykyisessä maailmanpolitiikassa jopa vesi saattaa tulevaisuudessa aiheuttaa konflikteja. (Caldecott, 12). Klare pitää tulevaisuuden resurssisotia osana laajempaa eri kokonaisuuksien muodostamaa geopoliittista järjestelmää. Hänen mukaansa sotien taustalla ovat viime aikoihin asti olleet poliittiset ja ideologiset tekijät, mutta tulevaisuuden konfliktit tullaan käymään taloudellisista resursseista, joilla pyöritetään nykyisiä teollisia yhteiskuntia. (Klare, 213).

Klare mainitsee seuraavat öljyliikenteen solmukohdat maailmalla, joilla on suuri poliittinen merkitys: Hormuzin salmi, vuonna 2011 noin 35 prosenttia öljyn merikuljetuksista ja 20 prosenttia kaikesta markkinoille virtaavasta öljystä kulki päivittäin tämän salmen kautta. (Partanen, 92.) Se on todellinen maailman merten strateginen piste, jossa oli useiden valtioiden sotilaallista läsnäoloa ja sotatoimiakin jo Irakin-Iranin sodan aikana 1980–1988. Malakan salmi, tärkeä Intian valtameren ja Etelä-Kiinan meren yhdistävä salmi Malesian ja Sumatran (Indonesia) saaren välissä. Bab el Mandeb, Punaisen meren suu Jemenin ja Eritrean sekä Dijiboutin välissä. Suezin kanava, myös täällä käytiin kylmän sodan aikana konflikteja Egyptin ja Irakin välillä. Bosporin salmi, kapea salmi, joka johtaa Mustalle merelle. Öljyonnettomuus täällä olisi hyvin tuhoisa, kuten esim. Suomenlahdellakin. Strategisessa läheisyydessä myös Kaukasus ja Kaspianmeri useiden valtioiden jakaessa öljyreittejä ja –varantoja. Alueella on suuri geopoliittinen merkitys esim. öljyputkien linjausten kanssa. (esim. Maailmanpolitiikan atlas, 102–103). Panaman kanava, joka yhdistää Tyynen valtameren ja Atlantin. (Klare, 48). Suuri merkitys esim. Yhdysvalloille. Yhdysvallat on aina puuttunut hanakasti tällä alueella mahdollisiin häiriöihin, se pitää aluetta Monroen opin mukaan reviirinään. (esim. Smith, 101). Maailmanpolitiikan agendalla ovat nykyisin myös pohjoiset merialueet, missä on paljon fossiilisia luonnonvaroja vaikeiden kulkuyhteyksien päässä. (Suomen arktinen strategia, valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2010/arktinen_strategia).

4.2    Öljyn ja maakaasun merkitys maailmantaloudelle

Maailman kokonaistuotanto ja väestö on lisääntynyt räjähdysmäisesti toisen maailmansodan jälkeen, erityisesti syntyvyys kolmannessa maailmassa on kasvanut mm. parantuneen terveydenhuollon turvin. Tulot ja elämisen mahdollisuudet ovat kuitenkin pahasti jakaantuneet maapallolla, OECD maissa asuu (Gillin mukaan) noin 800 miljoonaa vaurasta kuluttajaa, kun taas kehitysmaissa kärsii saman verran ihmisiä vakavasta aliravitsemuksesta, eläen ilman kunnollista vettä tai perusravintoa. Yli puolet Afrikan väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä, toisaalta juuri Afrikassa on tapahtunut dramaattinen väestön lisäys toisen maailmansodan jälkeen. (Gill, 168; Maailmanpolitiikan atlas, 152–153). Myös vauraissa länsimaissa ovat valtionsisäiset tuloerot viime aikoina kasvaneet.

Ihmiskunta on tuhlannut käsittämättömällä vauhdilla fossiilisia polttoaineita, joiden syntymiseen meni aikoinaan 500 miljoonaa vuotta. Päästöt ovat pahasti häirinneet ilmastojärjestelmää ja joidenkin mukaan uusi geologinen aikakausi on koittanut. Maailmanpolitiikan atlaksessa puhutaan antroposeenista, joka tarkoittaa ihmisen laajamittaista puuttumista ekosysteemiin. (Maailmanpolitiikan atlas, 86). Wikipedian mukaan tällä toistaiseksi epävirallisella termillä tarkoitetaan holoseenin jälkeistä aikakautta ja sen sanotaan alkaneen teollistumisen myötä 1800-luvulla. Perustelu nimitykselle on juuri ihmisen toiminnan suuri vaikutus luontoon, joka on antanut tarpeen uudelle nimitykselle. Antroposeeni-termin on keksinyt Nobel-palkittu Paul J. Crutzen vuonna 2010. (wikipedia, antroposeeni 13.11.2013).

Vaikka maapallolla on edelleen noin puolet öljystä jäljellä, on kysymyksessä ”huonompi puolikas”, sillä se on Partasen mukaan syvemmällä maan alla, merenpohjassa, arktisella alueella, erittäin raskasta, huonolaatuista, sekä poliittisesti epävakailla alueilla. Nykyisin joudutaan panostamaan etsintään, tuotantoon sekä öljyn tuotantoon ja jalostukseen aivan eri tavalla kuin 1970-luvulla, joka oli suurten öljykenttälöytöjen aikaa. (Partanen, 48–49).

Energia on kaikkien resurssien kuningas, sillä ilman käyttökelpoista energiaa kehitys maapallolla pysähtyisi. Öljyhuippu on jo aiheuttanut energiakriisejä, mutta jonain päivänä ihmiskunta tulee kohtaamaan energiakriisiin, joka koskee lähes kaikkia energiamuotoja polttoaineiden tuotannon hyötysuhteiden heikentyessä. Tähän asti olemme siirtyneet pääsääntöisesti heikompilaatuisista parempilaatuisiin energialähteisiin. Polttopuista hiileen, hiilestä öljyyn ja maakaasuun 1800-luvulla, sekä lopulta uraaniin 1900-luvulla. Ensimmäistä kertaa meidän on siirryttävä selviytyäksemme parempilaatuisesta (öljy) heikompilaatuisiin, kuten korvikkeet ja uusiutuvat muutamassa vuosikymmenessä, kulutuksen samalla kasvaessa eksponentiaalisesti. Nykyisen energiapolitiikan rakentaminen on kestänyt kauan, osin vuosisatoja siirryttäessä energiamuodosta toiseen ja rakennettaessa infrastruktuuria. On selvää, että tulevat muutokset maailmantalouteen tulevat olemaan tuntuvia, eikä konflikteiltakaan voida välttyä. (Partanen, 52).

Kohonneet öljynhinnat tehostavat etsintöjä ja johtavat öljyn etsintään ja tuotantoon yhä hankalammista paikoista. Samalla öljy on aikaisempaa heikompilaatuisempaa, öljy on arvokasta vasta jalostettuna ja markkinoille toimitettuna. (Partanen, 56). Maailmalla on yleistynyt myös resurssinationalismi, joka on johtanut mm. omien resurssien hallinnasta huolehtimiseen ja hamstraamiseen. Omien öljyvarantojen kansallistaminen on ollut yleistä monella puolella maapalloa ja esim. Partasen mukaan johtanut myös monen hallitsijan ”mystiseen” kuolemaan esim. Iranissa 1950-luvulla ja Ecuadorissa ja Panamassa 1980-luvulla. (Partanen, 57).

Luonnonvarojen saatavuutta maailmanmarkkinoilla voivat rajoittaa myös muut tekijät, kuin niiden vähyys. Ehkä tärkein niistä on hyödyntämisen kalleus. Kovat kustannukset voivat johtua esim. suurista energiakuluista, tiukoista ympäristönormeista tai (kuten usein öljyn kanssa) esiintymien huonosta laadusta. Poliittisilla päätöksillä voi olla suuri merkitys tarjontaan. Jotkin maat säästävät tärkeimpiä luonnonvarojaan strategisista syistä ja voivat jopa tuoda raaka-aineita ulkomailta, vaikka heillä itselläkin niitä olisi. Markkinoilla on siis niukkuutta, vaikka itse luonnonvara ei olisi vielä loppumassa. Myös päinvastainen tilanne on mahdollinen: raaka-ainetta riittää markkinoilla, vaikka perinteiset esiintymät ovat miltei ehtyneet. Parantuneet poraus-, louhinta- ja rikastusmenetelmät saattavat vähentää kustannuksia ja tehdä huonolaatuisten ja syrjäisten esiintymien hyödyntämisestä kannattavaa. (Gardner, 103). Meillä Suomessa Talvivaaran kaivos on ainoa kotimaisessa omistuksessa oleva metallimalmikaivos maassamme. Meillä ongelmana on rahoituksen puute, jonka takia kaivokset ovat menneet ulkomaiseen omistukseen, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa. (Kansalaisinfo, 27.11.2013, kaivoskeskustelu).

Maailman merillä noin 35 prosenttia merirahdista on öljykuljetuksia. Noin puolet maailman öljystä kuljetetaan meriteitse, eli noin 44 miljoonaa tynnyriä liikkuu maailman merillä joka päivä. Raakaöljyn arvo maailmankaupassa oli noin 450 miljardia dollaria vuosituhannen vaihteessa, mutta vuonna 2008 jo peräti 1900 miljardia dollaria. Öljyn kysynnän lisääntyessä sen hinta luonnollisesti nousee ja tämä aiheuttaa miltei kaikkien muidenkin tuotteiden hinnoille nousupaineita. (Partanen, 220).

4.3 Milloin fossiiliset polttoaineet loppuvat ja mitä siitä seuraa?

Fossiilisten polttoaineiden loppumisen ajankohdasta on esitetty useita erilaisia arvioita, mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että öljyhuippu häämöttää jo horisontissa. Öljyn loppumiseen varautuminen edellyttää riittävän ajoissa aloitettuja toimenpiteitä, sillä ihmiset ovat tottuneet melko edulliseen ja helposti saatavilla olevaan öljyyn ja käyttävät kyllä kaiken mitä on tarjolla. Vaihtoehtoisiin energiamuotoihin siirtyminen tarvitsee suuren siirtymäajan, paljon työtä ja isoja investointeja. (Maailmanpolitiikan atlas, 93).

 Maailmanpolitiikan atlaksessa vuodelta 2009 ennustetaan öljyntuotannon maksimia vuosien 2015–2025 välille. Kaasuntuotannon huippu arvioidaan vuosien 2025–2035 välille. Kivihiilen arvioidaan riittävän vielä noin 150–200 vuotta. Uraania riittää ehkä 60 vuodeksi. Nämä luonnonvarat tulevat loppumaan vaikka hintoja nostettaisiinkin, mutta vähentyessään ne tulevat varmasti maksamaan aina vain enemmän. (Maailmanpolitiikan atlas, 88).

 Leggett jakaa öljyn tuotantohuipun määrittäjät karkeasti kahteen koulukuntaan. Ensimmäiseen kuuluvat lähes kaikki öljy-yhtiöt, hallitukset, useat poliitikot ja viranomaiselimet sekä monet sijoitusanalyytikot ja toimittajat. Heidän mukaansa öljyn tuotantohuippu ei ole vielä lähellä, kun lasketaan nykyiset öljyvarat ja odotettavissa olevat uudet öljylöydöt. (Legget, 33). Tärkeää öljyhuippua tutkittaessa on ymmärtää, että monet valtiot salaavat ja muokkaavat tilastojaan. Luotettavaa tietoa ei usein ole saatavilla, öljyntuotanto ja –reservitilastot pidetään salassa ja tämäkin vaikeuttaa riittävän tarkkojen öljyvaranto-arvioiden tekemistä. (esim. Partanen, 280).

Toisen ryhmään kuuluvat varhaiseen tuotantohuippuun uskovat. He ovat usein energiakysymyksiin perehtyneitä toisinajattelijoita, jotka ovat usein työskennelleet öljyteollisuuden parissa. Tämä ryhmä, joista monet ovat geologeja, uskoo öljyä olevan jäljellä enää noin miljardin barrelin verran. Ero yhden ja kahden miljardin barrelin välillä on valtava. Hitaassa öljyhuipussa, meillä olisi vielä suuri keinovalikoima käytössä ja aikaa valmistautua, nopean öljyhuipun vaihtoehdossa lähitulevaisuutemme olisi hyvin konfliktiherkkä. Esimerkkeinä ovat esim. ensimmäinen öljykriisi (Jom Kippur 1973), toinen öljykriisi, Iranin vallankumous 1979 ja Irakin-Iranin sota 1980–1988, ensimmäinen Persianlahden sota 1990 sekä Aasian talouskriisi 2007. Monissa tilastoissa näkyy myös ”kolmas öljykriisi” 2004 lähtien, silloin (2003) alkoi mm. taas ns. Irakin sota. (Leggett, 33–34, www.globaloilwatch.com, 14.11.1013). Öljyn maailmanmarkkinahinta on jatkanut nousuaan tähän päivään asti ja siihen vaikuttaneita syitä on lukuisia. Monien tutkijoiden mukaan olemme tulleet pysyvään niukkuuden aikaan. Samalla nousevat talousmahdit kuten Kiina ja Intia kuluttavat entistä enemmän öljyä. Lisäksi monet entiset öljyntuottajamaat ovat alkaneet tuoda öljyä kansallisen energiantarpeen kasvaessa, kuten Indonesia, Egypti, Gabon, Tunisia, Oman ja Syyria. (Maailmanpolitiikan atlas, 93).

 Uusi talous ja digitalisointi koskettavat Viitaniemen mukaan pahimmin juuri tietointensiivisiä toimialoja, kuten finanssipalvelut, tietoliikenne, viihde ja media, opetus ja tutkimus, julkiset asiointipalvelut ja suuressa määrin myös terveydenhuolto ja energiasektori. Juuri näillä aloilla on ollut tarjolla paljon työpaikkoja ihmisten siirryttyä maalta kaupunkiin. Nykyään ne ovat kuitenkin digitalisoitavissa ja pitkällä tähtäimellä tulee edullisemmaksi siirtää ne tietokoneiden laskettavaksi ja hoidettavaksi. (Viitaniemi, 47–48). Tulevaisuuden yhteiskunnassa on vähemmän helppoja työpaikkoja ja enemmän hankalasti tuotettavaa energiaa.

Tulevaisuudessa kehittyvät maat yrittävät kahmia mahdollisimman paljon kallistuvaa energiaa itselleen ja teollistuneiden maiden ongelmat jatkuvat velkakriisien, työttömyyden, huoltosuhteen heikkenemisen, kallistuvien elinkustannusten ja sosiaalisten ongelmien kanssa. (Partanen, 291). Länsimainen hyvinvointiyhteiskunta nykymuodossaan voi hyvinkin tulla kohta tiensä päähään. ”Liian harvojen täytyy ruokkia liian monien suita”, suita joiden ruokkimista työssäkäyvien saattaa olla vaikea ymmärtää, koska globalisaatio ja tietyntyyppinen yhteiskunnan uuskeskiaikaistuminen on johtanut yhteiskunnan sirpaloitumiseen. Partanen & Paloheimo & Waris kirjoittaa julkisen sektorin olevan pakotetun tulevaisuudessa supistumaan, kun työssäkäyvien motivaatio maksaa veroja ja eläkemaksuja heikkenee. (Partanen, 301.)

4.4    Energiavaihtoehdot fossiilisten polttoaineiden jälkeen

Suomi öljyn jälkeen teoksessa mainitaan esim. seuraavat klassista hyvälaatuista öljyä sivuavat johdannaistuotteet, joista tullaan tulevaisuudessa valmistamaan öljyä. Näille öljyn johdannaisille on yhteistä luontoon aiheutuva kuormitus tuotannon yhteydessä. Huomioitavaa on myös että nämä tuotteet menevät jopa asiantuntijoiltakin sekaisin. Ei ole siis syytä huoleen, jos esim. kerogeeni, liuskeöljy tai kevyt tiukka öljy tuntuvat hieman hankalilta sisäistää. (Partanen, 132.) Lisäksi esim. kerosiini on poltto- ja dieselöljyä muistuttava polttoaine, jota käytetään varsinkin lentopetrolina. Se on raskaampaa kuin bensiini, mutta kevyempää kuin kevyt polttoöljy. (wikipedia, kerosiini, 15.11.2013). Tavallaan se on polttoaineiden aatelia.

Öljyhiekka ja bitumi. Öljyhiekka on lähelle maanpintaa noussutta öljyä ja muuttunut vuosimiljoonien saatossa bakteerien vaikutuksesta huonolaatuiseksi ja raskaaksi. Bitumi on saastunutta, epälaatuista ja rikkipitoista tervamaista ainetta. Sitä on käytetty rakentamisessa jo monta tuhatta vuotta sitten ja nykyisin sitä käytetään mm. asfaltoinnissa. Arviolta 80 prosenttia tuotannossa olevasta öljyhiekasta saadaan Kanadasta, sillä on vaikutusta maailmanpoliittisesti, koska sitä saadaan länsimaisen kulttuuripiirin ”takapihalta”. (Partanen, 122–123).

Liuskeöljy on kevyttä tiukkaa öljyä, joka muodostuu öljy- ja kaasuliuskeesta tuotettavista keveistä mutta nestemäisistä hiilivedyistä. Tällä hetkellä suurin osa liuskeöljyn tuotannosta on Yhdysvalloissa ja heidän todennetut liuskeöljyvarat vastaavat noin yhdeksän kuukauden todennettua öljynkulutusta maailmassa. Liuskeöljyvarantoja on myös muualla, kuten Pariisin ympäristössä ja Venäjällä hyvinkin paljon. (Partanen, 128–129).

Kerogeenia öljyliuskeesta. Kerogeeni on öljyliuskeesta tuotettavaa orgaanista ainetta, geologisesti ajatellen se on raa’aksi jäänyttä öljyä. Se ei aikoinaan päätynyt sellaisiin olosuhteisiin maaperässä, että siitä olisi muodostunut ”kunnon” öljyä. Sekaannusta aiheuttaa, että kerogeenia ja kevyttä tiukkaa öljyä saadaan molempia liuskekiviesiintymien yhteydessä. Jalostuksen kannalta kerogeeni on haastava, sillä sille pitää tehdä sama, mihin luonnolla meni satoja miljoonia vuosia öljyn muodostuessa maan alla sopivassa paineessa ja lämmössä. Kerogeenia ajatellaan olevan maapallolla todella paljon, tunnetaan ainakin 600 esiintymää, joissa arvioidaan olevat jopa 3000 miljardia tonnia kerogeenia, peräti puolet näistäkin esiintymistä on Yhdysvalloissa. (Partanen, 132–133).

Myös hiiltä nesteyttämällä pystytään valmistamaan korkealaatuisia polttonesteitä. Tapoina ovat esim. kaasutus ja Fischer-Tropsch -synteesi. Viimeksi mainittu prosessi piti Saksan sotakoneistoa pystyssä toisessa maailmansodassa ja länsiliittoutuneet ymmärsivät vasta keväällä 1944 näiden tuotantolaitosten merkityksen pommittaessaan niitä, vaikutukset alkoivat näkyä pian. (esim. Mercatante, 256–257). Kivihiili yhdistetään usein teollistumisen varhaisvaiheisiin ja 1700- ja 1800-luvun hiilikäyttöisiin höyryvetureihin ja –laivoihin ja esim. Lontoon savusumuihin. Todellisuudessa hiiltä käytetään nyt enemmän kuin koskaan ja Kiina on suurin kivihiilen käyttäjä, uusia voimalaitoksia nousee Partasen mukaan Kiinassa jopa viikoittain. Hiili on myös yksi pahimpia kasvihuonepäästöjen lähteitä. Maailman kivihiilivarannoista 79 prosenttia sijaitsee Yhdysvalloissa, Venäjällä, Intiassa, Kiinassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa. Samat maat ovat myös hyvin energiasyöppöjä. Kivihiilen on arvioitu riittävän vielä pitkään, mutta kysymyksiä herättää mm: kuinka paljon kivihiiltä todellisuudessa on? Millä hinnalla se on tuotettavissa? Missä ja minkä laatuista? Milloin tuotannonhuipun odotetaan tulevan? Hiilen tuotantohuipun arvioidaan sijoittuvan vuosien 2025–2050 välille. Hiilen tuotanto ja logistiikka on myös hyvin haasteellista, kallista ja energiaa kuluttavaa ja kuljetusyhteydet ovat yksi este hiilen tuotannon kasvattamiselle. (Partanen, 139–140). Vastaavasti Helsingin kaupunki tulee turvautumaan myös tulevaisuudessa kivihiileen energianlähteenään. (HS.fi/uutiset, 17.11.2013).

Erilaisilla biopolttoaineilla voidaan myös korvata öljyä. Niilläkin on omat ongelmansa, hieman yleistäen yritämme vähentää liikenteen päästöjämme lisäämällä niitä maataloudessa. (Partanen, 138–139.)  Ihmiskunta ja polttoaine-energia kilpailevat samasta laidunmaasta. Maakaasulla, tai nykyään paremmin luonnonkaasulla), liuskekaasulla ja biokaasulla saadaan myös energiaa. Voidaan käyttää myös sähköä ja vetyä. Vedyn vahvuus on, ettei se tuota sellaisenaan ollenkaan saasteita. Se on myös maailmankaikkeuden yleisin alkuaine. (May, 37.)  Vedyn ongelmana on, että se on pienin alkuaine ja siten sen säilöminen ja kuljettaminen on haasteellista. Sataprosenttinen vetytalous vaatisi täysin uuden infrastruktuurin, joka veisi runsaasti energiaa ja raaka-aineita, se olisi kallis ja hidas rakentaa. (Partanen, 177). Mikäli ihmiskunta onnistuu korvaamaan fossiiliset polttoaineet vähäpäästöisellä energialla ja uusiutuvalla energialla, saattaa vety toimia energian lyhtyaikaisessa säilytyksessä ja säätövoiman tuottajana. Siihen olisi kuitenkin myös muita vaihtoehtoja, kuten pumpattu vesivoima, paineilma, ammoniakki, butaani, synteettinen metaani, jotka olisivat vetyä helpompia kuljettaa ja säilyttää. (Partanen, 178).

 5      Johtopäätökset

Fossiilisten polttoaineiden muodostumiseen on mennyt satoja miljoonia vuosia ja nyt ihmiskunta on tuhoamassa ne vain 200–300 vuoden aikana. Se on häviävän pieni hetki maapallon historiassa. Uusia fossiilisten polttoaineiden varantoja syntyy aikaisintaan sadan miljoonan vuoden kuluttua. Öljy tulee loppumaan mahdollisesti vuoden 2050 tienoilla ja luonnonkaasu vuoden 2070 tienoilla. Ihmiskunta on kuluttanut 95 % käyttämästään öljystä vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Öljy ja kaasuvarat ovat epätasaisesti jakaantuneet maapallolla, karkeasti öljyvarantoja on eniten maapallon keskileveysasteilla. Maailman seitsemän suurinta öljyntuottajamaata ovat Kanada, USA, Meksiko, Saudi-Arabia, Iran, Venäjä ja Kiina. Öljyä käytetään lähes kaikkeen mahdolliseen jokapäiväisessä elämässämme ja nykyinen länsimainen hyvinvointikulttuuri ei olisi mahdollista ilman öljyä ja sen johdannaistuotteita. Maailman logistiikasta 90 % käyttää öljyä ja erilaisia muovituotteita on kaikkialla ympärillämme. Ilman öljyä nykyiset ruoantuotantomäärät eivät olisi mahdollisia. Nykyisiä biopolttoaineita voidaan valmistaa vain ruoantuotannon kustannuksella, sillä laidunmaita on rajallisesti ja biopolttoaineiden tuotanto nielee vielä ihmisravinnon tuotantoakin enemmän maa-alaa.

Ilmastonmuutos on suurelta osin ihmiskunnan energiankäytön seurausta ja suurin vaikutus on ollut fossiilisten polttoaineiden lyhytaikaisella ja suurella käytöllä. Puhutaan antroposeenista, eli ihmisen laajamittaisesta vaikutuksesta ekosysteemiin. Maapallo ei kestä nykyistä ihmispaljoutta, kohta 7,3 miljardia ja on aivan liian kuormittunut. Tuhansia eliölajeja tuhoutuu, kalat katoavat maailman meristä ja nykyinen ruoantuotanto on mahdollista vain fossiilisia polttoaineita kuluttamalla.

Energiavarojen niukkuus on jo johtanut ja tulee tulevaisuudessakin johtamaan lukuisiin taloudellisiin ja sotilaallisiin kriiseihin ja konflikteihin. Resursseja puolustetaan ja tarvittaessa niitä hankitaan voimankäytöllä. Fossiiliset polttoaineet tulevat varmuudella tulevaisuudessa kallistumaan ja valtiot tulevat jakautumaan erilaisiin taloudellisiin ja sotilaallisiin liittokuntiin puolustaessaan omia etujaan.

Öljy tulee tulevaisuudessa olemaan huonolaatuisempaa ja sen tuottaminen sekä jalostaminen aikaisempaa vaikeampaa. Sen esiin saaminen tulee myös aina vain vaikeammaksi hankalien etäisyyksien ja syvyyksien vuoksi. Jalostaminen vie jatkossa enemmän energiaa. Korvaavista teknologioista suurin osa on jo tiedossa ja teknisesti mahdollisia, mutta toteutus on monella tavoin hankalaa. Toimenpiteisiin kohti öljyn jälkeistä aikaa on ryhdyttävä heti.


 
6        LÄHTEET

 

Assadourian, Erik & Prugh, Tom (Hankkeen johtajat). Maailman tila 2013. Tallinna Raamatürikoja oü, Tallinna 2013.

Beevor, Anthony: Toinen maailmansota, WSOY, Helsinki 2012.

Caldecott, Julian: Vesi. Maailmanlaajuisen kriisin syyt, seuraukset ja kustannukset. WS BOOKWELL OY, Porvoo 2009.

Folke, Carl Teoksessa: Maailman tila 2013. Tallinna Raamatürikoja oü, Tallinna 2013.

Fukuyama, Francis: Historian loppu ja viimeinen ihminen. WSOY, Porvoo: Helsinki: Juva 1992.

Gardner, Gary Teoksessa: Maailman tila 2013. Tallinna Raamatürikoja oü, Tallinna 2013.

Gill, Stephen: Valta ja vastarinta uudessa maailmanjärjestyksessä. Hakapaino Oy, Helsinki 2011.

Huntington, Samuel P: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. Terra Cognita, Helsinki 2003.

Hämeen-Anttila, Jaakko: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla. Otava, Keuruu 2006.

Keskitalo, Jorma: Ihmiskunnan energiakriisi. Tallinna Raamatürikoja oü, Tallinna 2011.

Klare, Michael T: Resource Wars. The New Landscape of Global Conflict. Henry Holt and Company, New York 2002.

Le Billon, Philippe: Fuelling War: Natural resources and armed conflict.Routledge, Oxon 2005.

Leggett, Jeremy: Viimeiset pisarat. Hupeneva öljy, lämpenevä ilmasto. Like kustannus oy, Helsinki 2007.

Maailmanpolitiikan atlas. Kolofon Baltic, Tallinna 2009.

May, Brian & Moore, Patric & Lintott, Chris: Matkaopas maailmankaikkeuteen, 100 huikeinta kohdetta. Minerva kustannus oy, Helsinki 2013.

Mercatante, Steven D: Why Germany Nearly Won. A New History of the Second World War in Europe. ABC-CLIO, Santa Barbara 2012.

 Murphy Jr. T.W. Teoksessa: Maailman tila 2013. Tallinna Raamatürikoja oü, Tallinna 2013.

Partanen, Rauli & Paloheimo, Harri & Waris, Heikki. Suomi öljyn jälkeen. InPrint, Riika 2013.

Roberts, Paul: Kun öljy loppuu. Uuden energiatalouden vaihtoehdot, Edita Prima Oy, Helsinki 2006.

Smith, Dan: Sodan ja rauhan kartasto, Otava, Keuruu 2005.

Varteva, Risto: Öljy, teoksessa: Combi, Kuva + Tieto. Viides osa. Alku, Kimmo toim. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1970.

Viitaniemi, Vesa V: Tervetuloa 2010-luvulle. Miten informaatioyhteiskunnan supertrendit tulevat muuttamaan meidän jokaisen elämää? Books on Demand GmbH, Helsinki 2007.

 Visuri, Pekka: Maailman muutos ja Suomi. WSOY, Jyväskylä 2011.

 Helsingin Sanomat 27.10.2013. Lähi-Idän öljystä lähiöljyyn. C8.

Internet: HS.fi/uutiset, 17.11.2013

www.globaloilwatch.com, 14.11.1013

Suomen arktinen strategia:

valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2010/arktinen_strategia

wikipedia

YLE TV1, 6.5.2013. Prisma dokumentti: Muovi maailman merissä.

Eduskunnan kansalaisinfo, 27.11.2013, kaivoskeskustelu