Yhteystiedot


Pekka Murto

044 9763 777

murto.p@gmail.com

Uutiset

26.3.2016Kirjoitan nyt myös Uuden Suomen PuheenvuoroonLue lisää »4.10.2015Uusi luottamustehtävä Y-säätiön valtuuskunnassaLue lisää »1.4.2013Paikka HUS:n hallituksessa vaalikaudella 2013-1016Lue lisää »

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:122083 kpl

Cuius regio, eius religio

Sunnuntai 10.1.2016 klo 14:25

Augsburgin uskonrauhassa 1555 tehtiin sopimus, joka antoi ylimyksille oikeuden harjoittaa omistamillaan alueilla haluamaansa uskontoa. Eripurainen Puola nielaistiin kolmessa jaossa 1700-luvulla. Etupiirejä jaettiin myös 1939. Nyt on menossa Helsingin jako etupiireihin, jossa osallisina ovat ainakin kerjäläiset: rautatieasema ja radanvarren kohteet sekä tärkeimmät risteykset. Turvapaikanhakijat: monen (miehen) katupartioita varsinkin rautatieaseman ja Kampin alueella sekä ”sesonkiaikaan” turuilla ja toreilla. Vasemmisto ja kaupunki-idealistit: katujen ja talojen valtaamista, tärkeimpinä kohteina Mannerheimintie ja Hämeentie.

Tämä tulee väistämättä mieleen kun tulee puhe ”äärioikeiston” katupartioista. Se johtaa kuulemma vastapuolen vastaavaan partiointiin ja on muutenkin suvaitsematonta. Kuinka monta ikkunaa nämä pelätyt katupartiot ovat rikkoneet? Entä raiskattujen naisten määrä? Kuinka monta kantasuomalaista saa liikkua yhdessä, ennen kuin aletaan tarkastamaan papereita ja kysymään millä asialla liikutaan. Saavatko katupartiot liikkua raha-automaattien läheisyydessä ja tukkivatko he koko kaupungin liikenteen?

Turvallisuudesta huolehtiminen on kuulemma viranomaisten tehtävä, niin minunkin mielestä mutta ihmiset pelkäävät jo ihan oikeasti liikkua yksin ulkona. Hörhöjä ja rosvoja on ihan omastakin takaa, en minä sitä kiistä, mutta tuntuu pahalta kun taas syyllistetään henkilöitä, jotka eivät ole edes tehneet mitään. Vanha sanonta kuuluu, että jos maassa ei ole armeijaa, sinne tulee vieras armeija. Kenellä on oikeus turvallisuuteen?

Väistämättä tulee mieleen Amerikan mantereiden alkuperäisväestön kova kohtalo nykyistä kansainvaellusta ajatellessa. Pikkusieluinen ihminen elää tässä hetkessä, eikä useinkaan halua tai osaa ajatella pidemmälle. Tämän hetken väestösuhde alkaa kunnolla vaikuttamaan vasta sukupolven kuluttua. Helsingissä on jo nyt koululuokkia, joissa on vain yksi tai kaksi kantasuomalaista lasta. Riippumatta minkä värisiä lapset ovat tai mitä kieltä he puhuvat, muuttuu opiskelu sietämättömäksi, kun seitsemällä kielellä huudetaan yhtä aikaa oppitunnin aikana. Nyt on herännyt keskustelu lasten siirtämisestä muihin kouluihin väestötasapainon ja tasa-arvon lisäämiseksi. Yhdysvalloissa kokeiltiin samoista syistä 1970-luvulla busing-järjestelmää huonoin tuloksin.

Kun aletaan miettiä tilan haltuun ottamista ja reviiriristiriitoja ollaan jo punaisella alueella, johon pitää suhtautua vakavasti, eikä alkaa syyllistämään jotain yksittäistä ryhmää. Kenen maa, sen uskonto. Kenen reviiri, sen ”nautintaoikeus”.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Cuius regio, eius religio, Augsburgin uskonrauha, etupiirijako, katupartiot, äärioikeisto, busing

Ruohonjuuritasolla poliittinen yhteistyö toimii

Keskiviikko 22.4.2015 klo 14:16

Suomi on väestöltään pieni maa ja ainoastaan yhteistyöllä ja sovussa pystymme pysymään tehokkaina. Aina silloin tällöin, viimeksi tänään, saa lukea erittäin ikäviä suomalaista ja pohjoismaista konsensusta loukkaavia kirjoituksia. Tänään Iltalehdessä oli erittäin ikävä artikkeli, jossa monien ihailema näyttelijä Krista Kosonen haukkui perussuomalaisia ja väitti ettei tunne heistä yhtään. ”Kulttuuriväen” idealismi on ollut jo aiemmin tiedossa, mutta tällainen tietoinen eripuran levittäminen on erittäin ikävää. Jopa 90 % ihmisistä on Iltalehden nettisivuilla sitä mieltä, että kansakunta on kahtiajakautunut, olen itsekin sitä mieltä.

Hyväksi koettu tapa on ollut esim. kouluvierailut naapurimaihin, lähinnä Venäjälle, jolloin monien ennakkoluulot vähenevät ja voi muodostua jopa ystävällisiä kontakteja. Länteenpäin sellaisia ei niin paljon tehdäkään, koska esim. ruotsalaiset lasketaan omiksi muutenkin. Välillä tosin tuntuu, ettei Suomessa tunneta enää Ruotsalaista yhteiskuntaa, yhteisestä historiastamme puhumattakaan. Jos Krista Kosonen ei tunne yhtään perussuomalaista, en minäkään ymmärrä kunnolla mikä on tasa-arvoinen lumiauraus tai sukupuolineutraali lelumainos. Ruotsalainen yhteiskunta silti toimii ja tavalliset ruotsalaiset ovat mukavia ja tehokkaita ihmisiä, omia, de egna. Pitäisikö kohta viedä Kehä III:n sisäpuolella kuplassa eläviä opintomatkoille sisä-Suomeen?

Omasta kokemuksesta haluan ilolla kirjoittaa, miten erinomaisesti on poliittinen yhteistyö Helsingissä toiminut. En ole koskaan törmännyt minkäänlaiseen riitelyyn tai eripuraan! Olen saanut olla paljon HUS:in ja Diagnosisten palveluiden liikelaitoksen johtokunnan kokouksissa varsinaisen jäsenen Antti Valpaksen poissa ollessa (hän tekee aktiivisesti ja tehokkaasti mm. puolueemme eteen paljon töitä) ja olen nauttinut kovasti hyvästä hengestä, yksimielisyydestä ja tehokkaasta päätöksenteosta. Samoin on laita mm. vaalilautakuntatyöskentelylle, jossa olen toiminut myös puheenjohtajana kaksi kertaa, yhteistyö on sujunut erinomaisesti ja sulassa sovussa eri puolueisiin kuuluvien kesken.

Joskus tuntuu, että ihmiset hieman ”järkyttyvät”, kun kerron ulkomaalaistaustaiselle tai ”seka-porukalle” pitkän ystävällisen keskustelun jälkeen olevani perussuomalainen. Mekin olemme vain ihmisiä, tosin sellaisia ihmisiä, joiden pariin halusi esim. viime kunnallisvaaleissa eniten ulkomaalaistaustaisia ehdokkaita eri kulttuuripiireistä Helsingissä.

Tietentahtoinen eripuran kylväminen kuitenkin harmittaa, mutta ei lannista minua. Sellaista on esim. ”kulttuuri-ihmisen” käänteinen rasismi, jossa luokitellaan kanssaihmisiä hyviksi tai huonoiksi puoluekannan mukaan. Sellaisia piirteitä oli myös Andersonin, Brunilan ja Koivulaakson ”Äärioikeisto” Suomessa kirjassa. Tuntuu jotenkin sairaalloiselta, miten jotkut henkilöt suorastaan jahtaavat eri lailla ajattelevia Suomessa. Kommunismi on todettu 1900-luvun suurimmaksi kuolemanaatteeksi, mutta nyt en itse halua haastaa riitaa. Ehkä kaikista pelottavin ja fanaattisin on kuitenkin ruotsalaisen Lisa Bjurwaldin teos Euroopan häpeä, jossa hän dehumanisoi ei-vasemmistolaisia ihmisiä jahdaten heitä ympäri Eurooppaa!

Meillä Suomessa ja Helsingissä poliittinen yhteistyö on kuitenkin oman kokemukseni perusteella toiminut erinomaisesti ja olen suorastaan nauttinut työskentelystä eri puoluetaustan omaavien ihmisten kanssa. Ehkä omalla asenteellakin on siihen osuutta. Haluan kuitenkin kiittää kaikkia ja jatkaa samaan malliin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Konsensus, Krista Kosonen, Iltalehti, HUS, Äärioikeisto Suomessa, Lisa Bjurwald