Yhteystiedot


Pekka Murto

044 9763 777

murto.p@gmail.com

Uutiset

26.3.2016Kirjoitan nyt myös Uuden Suomen PuheenvuoroonLue lisää »4.10.2015Uusi luottamustehtävä Y-säätiön valtuuskunnassaLue lisää »1.4.2013Paikka HUS:n hallituksessa vaalikaudella 2013-1016Lue lisää »

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:121912 kpl

Senaatintorin siunatut koirat

Perjantai 8.1.2016 klo 15:30

Vuosi on vaihtunut ja Euroopassa sekä Suomessa on aiempaa huolestuneempi ja jännittyneempi, osittain suorastaan pelon ilmapiiri. Ainoa valopilkku on oikeastaan Pikkuleijonien upea maailmanmestaruus, jossa joukkue nousi miltei joka ottelussa tappioasemasta voittoon. Oikeat ihmiset ja oikea asenne on pyhä voiton kaava.

Syvästi vastenmielistä oli kuulla uutisia uudenvuodenyön tapahtumista Kölnistä, jossa yli tuhat pohjoisafrikkalaisen ja arabin näköistä miestä oli ahdistellut, kopeloinut, raiskannut ja ryöstänyt naisia. Samankaltaisia tapahtumia on raportoitu kymmenestä muustakin saksalaiskaupungista ja lisäksi ainakin Gävlestä, Kalmarista, Tukholmasta ja Helsingistä. Ulkomaalaisia jengejä on tosin aina öisessä katukuvassa kaikkialla Länsi-Euroopassa, eikä kaikkia ulkomaalaisia missään nimessä pidä syyllistää. Uudenvuoden tapahtumissa oli kuitenkin viittauksia jostain uudesta ja pelottavasta.

Moni tänne tullut maahanmuuttaja / siirtolainen / turvapaikanhakija / pakolainen ei piittaa tippaakaan paikallisesta kulttuurista, tavoista ja laeista. Aikaisemmin on jo todettu ongelmat toisella sukupolvella, mutta nykyisin tulijoilla on usein jo valmiiksi täysin välinpitämätön asenne. Helsingin asematunnelissa pyöri poliisin mukaan uudenvuoden aaton iltana toista tuhatta viiteryhmään kuuluneita, jotka olivat häirinneet kantasuomalaisia ja luonnollisesti nahistelleet myös toistensa kanssa. Haluaako joku todella vakavissaan tätä? Ilmeisesti, koska se on niin monikulttuurista ja ihanaa, sillä ihmisarvo on jakamaton ja näillä poloisilla raukoilla nuorilla miehillä on hätä.

Senaatintorilla oli pelkästään irakilaisia poliisin arvion mukaan noin 2000 henkilöä, mutta uudenvuoden juhlinta sujui kovassa pakkasessa melko rauhallisesti. Senaatintori on kaunis uusklassinen kokonaisuus ja arkkitehtonisesti kauneimpia paloja Suomea ja Helsinkiä. Kaiken juhlahumun, rokkikonserttien, alkoholin nauttimisen ja sitä seuraavien lieveilmiöiden alla aivan jalkojen juuressa nukkuu tuhansia helsinkiläisiä ikiuntansa torin lounaisessa päässä olevalla vanhalla hautausmaalla. Historiantutkija Peter Englundin sanoin ”mitä me olemme nyt, olivat hekin aikanaan, mitä he ovat nyt, tulemme mekin pian olemaan” ja on aivan luonnollista, että suurissa kaupungeissa, kuten Pariisissa on maan alla jopa miljoonien ihmisten katakombeja. Meillä senaatintori on kuitenkin muun lisäksi myös juhlimispaikka ja ainakin jouluna 2012 myös pappien toimesta koirien joulusiunaamispaikka. Siunattua joulua!

Seuraava hautausmaa perustettiin vanhaan kirkkopuistoon, ns. ruttopuistoon melko lähelle, vaikka alue silloin oli kaupunkialueen ulkopuolella. Myös tämä puisto on nykyisin ihmisten virkistyspaikka ja ympäröivät kadutkin ovat osin entisen hautausmaan päällä. Ei minua haittaa, että alue on nykyisin kaupunkilaisten levähdyspaikka, sillä elämän on jatkuttava. Pitäisi olla kuitenkin onnellinen siitä, miten hyvin meillä kaikesta huolimatta asiat nykyisin ovat. Suuressa Pohjan sodassa arviolta kolmannes kaupungin väestöstä haudattiin sinne vuoden 1710 hirveän ruton myötä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Köln uusivuosi 2016, Senaatintori, vanha hautausmaa, kirkkopuisto