Yhteystiedot


Pekka Murto

044 9763 777

murto.p@gmail.com

Uutiset

26.3.2016Kirjoitan nyt myös Uuden Suomen PuheenvuoroonLue lisää »4.10.2015Uusi luottamustehtävä Y-säätiön valtuuskunnassaLue lisää »1.4.2013Paikka HUS:n hallituksessa vaalikaudella 2013-1016Lue lisää »

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:122081 kpl

Huolia Itämeren yllä

Maanantai 16.2.2015 klo 13:42

Ilmavoimat suorittaa Perämerellä maalis-huhtikuussa ”kohua” herättäneen ilmatoimintaharjoituksen yhdessä Ruotsin ja Yhdysvaltojen ilmavoimien kanssa. Kuten odotettua, Venäjä ilmaisee nyt huolestuneisuutensa kahden sotilaallisesti liittoutumattoman maan harjoittelusta Yhdysvaltojen kanssa. Tosiasia on, että Suomi ja Ruotsi ovat valinneet puolensa jo aikoja sitten. Ruotsi teki koko kylmän sodan ajan salaista yhteistoimintaa Naton kanssa ja molemmat maat ovat tehneet Naton kanssa yhteistoimintaa mm. Afganistanissa, kaikkea ei ole edes kerrottu. Venäjällä asia toki tiedetään, esimerkiksi Moskovassa sijaitsevassa Strategian ja teknologian analyysikeskuksen kirjassa: Vieraat sodat vuodelta 2012 mainittiin aivan aiheesta, ruotsalaisten unohtaneen hetkeksi puolueettomuutensa käydessään pommittamassa Libyaa Jas-39 Gripeneillään Arabikevään yhteydessä! Kysymyksessä oli epäilemättä aivan oikein ainakin osittain myös aseellinen ”markkinointitemppu”.

Kylmän sodan päättymisen aikoihin julkaistiin useita mielenkiintoisia kansainvälisen politiikan teoriaan liittyviä teoksia, kuten Samuel P. Huntingtonin: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys vuodelta 1996 ja Francis Fukuyaman: Historian loppu ja viimeinen ihminen vuodelta 1992.  Hän päätyi teoksessaan siihen, että on saavutettu historian viimeinen vaihe, jossa voittajaksi on pysyvästi jäänyt liberaali demokratia. Moni uskoi kaksikymmentä vuotta sitten näihin ajatuksiin, mutta nykyisin ollaan yleisesti toista mieltä. Kulttuurien kamppailusta olin sen sijaan alusta asti samaa mieltä ja tuntuu että viikko viikolta maailma on vain enemmän menossa juuri sellaiseen suuntaan, kuin Huntington jo kaksikymmentä vuotta sitten esitti. Näitä ovat nimenomaan mm. länsimaat – islam ja länsimaat – venäläinen ortodoksia asetelmat.

Aivan tarkasti oli merkitty mm. Balkan ja Ukraina kulttuurirajoiksi. Monelle muistuu vastenmielisinä kuvina mieleen uutisoinnit Balkanin konflikteista. Sen jälkeisistä sota-alue kuvista juuri Itä-Ukrainan konflikti muistuttaa näitä yhdeksänkymmentäluvun tapahtumia. Yhtymäkohtia on useita: ”veljeskansojen” välisiä sotatoimia, amatöörimäisen kuvan tarjoavaa sodankäyntiä, siviileihin kohdistuvia terrori tuli-iskuja, likaisia taloja ja infrastruktuuria, fanaattisia pyssymiehiä kommentoimassa, hieman ”tärähtäneitä” kommentteja antavia siviilejä, jotka eivät oikein itsekään tiedä kuka on oma ja kuka vihollinen samalla kun omia tuhoja ja tappioita esitellään, joukossa jopa rintamakelpoisia miehiä, sotavankien nöyryyttämistä, samaan liittyen myös todella vastenmielinen tapa, jolla mm. Malaysian Airlinesin lentoon kohdistuneen terrori-iskun uhreja häpäistiin jne. Erittäin voimakkaana tulee tällaista katsellessa oma identiteetti mieleen, kuuluminen täysin erilaiseen kulttuuripiiriin.

Mikä on meidän oma viiteryhmämme? Kuulumme toki länsimaiseen kulttuuriin, mutta kysymyksessä on laaja alue, joten moni suomalainen kokee tarkemmin kuuluvansa yhteiseen Pohjoismaiseen perheeseen. Asia opetetaan jo lapsille koulussa mm. maantiedon tunneilla, mutta ehkä kyseessä on enemmän tiedostamaton äidinmaidosta tuleva ilmiö, jota ei edes tarvitse opettaa. Minusta ajastamme osana Ruotsin valtakuntaa annetaan välillä hieman vääristetty kuva jonkinlaisena huonona aikana, vaikka tosiasiallisesti olimme integroitunut osa valtakuntaa samoine vapauksineen ja oikeuksineen, joskin myös velvollisuuksineen verrattuna vaikka ns. voittomaihin. Siksi suhtautumiseni vaikka kysymykseen ruotsinkielen asemaan maassamme on hyvin maltillinen, vaikka olen perussuomalainen.

Entä miten suhtautua venäläisiin? Venäläisyys on kokenut Ukrainan konfliktin myötä huomattavan arvovaltatappion myös meillä. Asian osoittavat myös monet gallupit. Tuntuu että moni piti Venäjää jo täysin ”normaalina” kumppanina, meillä oli paljon ”Haapasalo”-tyyppisiä Venäjän kävijöitä, paljon tavallista matkustelua ja ystävyyttä (kuulun itsekin tähän joukkoon), kulttuuriyhteistoimintaa, kuten vaikka Jokerien siirtyminen KHL-liigaan jne. Moni suomalainen kokee juuri venäläisen maanläheisen realismin omakseen, joka sivuaa myös maassa vallitsevaa nykyistä ideologiaa: kunnioitus vanhoja ihmisiä, naisia, historiaa, sotaveteraaneja ja luontoa kohtaan. Myönteinen suhtautuminen, nuorisoon, urheilijoihin, kirkkoon, asevoimiin, opiskeluun, itsensä kehittämiseen, lakiin ja järjestykseen, työntekoon sekä ylipäänsä omaa kulttuuria kohtaan. Juuri perussuomalainen maailmankatsomus kohtaa tämän terveen ajatusmaailman, vaikka edellä mainittu ehkä hieman naivistiselta kuulostaakin. Ilmiö on myös vastavuoroinen, olen itsekin nähnyt miten entisen Neuvostoliiton alueelta kotoisin olevat ovat usein tulleet PS-teltoille miltei ”syliin”. Kun pystyy kunnioittamaan itseä, pystyy kunnioittamaan myös muita.

Meillä ”länsimaisilla” on nyt vakava itsetutkiskelun paikka. Viimeksi eilen Suna Vuori kirjoitti hyvin Helsingin Sanomissa, miten tietotekninen vallankumous on muuttanut ihmisten elämää jopa sotia enemmän. Arvomme, moraalimme ja käsityskykymme ovat pahasti vinksahtaneet osittain myös teknologiavempainten kautta. On suuri sukupolvien kuilu ja ihmisten identiteetti ja yhteisöllisyys on vakavasti rapautunut. Tarvitsisimme laajan kansallisen konsensuksen ja yksimielisyyden sekä terveen pohjoismaisen identiteetin. Tiedän itsekin miten vaikeaa on samaistua kaikkiin nykyajan maailmaa syleileviin fantasioihin.

LÄHTEET:

Elfving, Jörgen. Putin rustar Ryssland. Den ryska björnen vaknar till liv. Livonia Print, Latvia 2014. Svenskt Militärhistoriskt Biblioteks Förlag 2014.

Vuori, Suna. Viikon lopuksi. Artikkeli Helsingin Sanomissa 15.2.2015. C 13.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ilmasotaharjoitus, Nato, Arabikevät, Kulttuurien kamppailu, Historian loppu, Ukrainan konflikti, identiteetti

Hornetin hälytysstartti maksaa kymmeniä tuhansia euroja

Sunnuntai 25.1.2015 klo 19:48

Viime aikoina jatkuvasti esillä olleet venäläiset ilmatilan loukkaukset ja härnäämiset eivät sellaisenaan ole uusi ilmiö. Neuvostoliiton aikana silloinen suurvalta harjoitti myös ilmavoimillaan ja laivastollaan lipun näyttöä, jolla varsinkin Naton suuntaan pyrittiin tekemään vaikutus. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen alennustilan päättymisen yksi merkki onkin presidentti Putinin aikana uudelleen aloitettu nelimoottoristen pommikoneiden partiolentotoiminta. Myös Itämerellä aktiivisuus on osittain vain paluuta entiseen. Kesällä 1952 punailmavoimat ampuivat Itämerellä alas ruotsalaisen DC-3 vakoilulentokoneen esimerkkinä korkeasta puolustusvalmiudesta. Tšekkoslovakian operaation yhteydessä 1968 suoritettiin myös härnäyslentoja muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tämän tyyppiseen voiman- ja lipunnäyttöön on historian aikana moni valtakunta ja liittouma turvautunut.

Omassa ajassamme 2000-luvun alun Euroopassa ja Itämeren piirissä tällainen toiminta tuntuu kuitenkin hyvin aggressiiviselta ja miltei pelisääntöjen rikkomiselta. Toiminta herättää paljon kysymyksiä. Onko tarkoitus pelotella? Onko tarkoitus näyttää voimaa? Vai onko silloin kysymys epävarmuudesta? Onko lentäjien suunnistustaito ja koulutustaso riittävä? Eikö piitata kansainvälisistä sopimuksista? Eikö kunnioiteta mm. Suomen alueellista koskemattomuutta? Onko Suomelle loukkaannuttu jostakin? Kysymyksiä voisi keksiä loputtomiin, ei pidä kuitenkaan antaa aloitetta muille ja sitten reagoida perässä. Itse koen tällaisen toiminnan ennen kaikkea lapselliseksi, jolloin toiminta kääntyy alkuperäisen tarkoituksensa (voiman näyttö?) vastakohdaksi. Lisäksi tavallinen suomalainen veronmaksaja kustantaa tämän hauskan pidon.

Nykyaikaisen hävittäjän lentotunti maksaa nimittäin noin 15 000 – 30 000 dollaria / tunti. Hälytysstartti Hornetilla tunnistuslennolle sijoittuu luonnollisesti asteikon yläpäähän. Päälle tulee moninkertainen määrä huoltotunteja ja muita ylimääräisiä kustannuksia. Ilmavoimat on kallein puolustushaara kalustohankinnoissa, ylläpitokustannuksissa ja koulutuskustannuksissa. Voimme olla ylpeitä Suomen ilmavoimien korkeasta tasosta, niin sotiemme aikaisesta, kuin nykyisestäkin. Puolustusvoimien komentajakin on nyt ensimmäistä kertaa ilmavoimien mies. Hornet-kauden alkaessa Jarmo Lindberg oli hävittäjälaivueen komentaja Satakunnan lennostossa. Nyt on alkamassa jo seuraavan hävittäjätyypin valintaprosessi. Hornetit ovat vähitellen ikääntymässä, niin hurjalta kun se kuulostaakin. Suomi on suuri maa pinta-alaltaan ja koko maata on puolustettava. Tulevien taistelukoneiden hinta tulee olemaan hirvittävä, F/A-18 C/D Hornet maksoi noin 30 miljoonaa dollaria, viidennen sukupolven hävittäjistä esim. F-22 (mahdollisesti) tai F-35 tulevat maksamaan yli 200 miljoonaa dollaria! Kustannuksiin vaikuttavat kuitenkin monet tekijät, mutta varmaa on että jatkossakin tarvitsemme riittävästi omia taistelukoneita. Onneksi venäläisten lentotoiminta on epäsuorasti auttanut kansalaisia (ja idealisti-poliitikoita) ymmärtämään ilmapuolustuksemme tärkeyden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: F-18 C / D Hornet, Ilmavoimat, ilmatilan loukkaus, Jarmo Lindberg, ilmapuolustus

Ihmisten uskontoa pitää kunnioittaa

Torstai 8.1.2015 klo 21:32

Eilen 7.1 tehtiin terrori-isku Pariisissa vasemmistolaisen Charlie Hebdo –lehden toimitukseen. Sananvapauden puolustaminen vaati tällä kertaa 12 uhria. Valtava kansanliike on jälleen syntynyt ja ihmiset, aivan syystäkin, ovat järkyttyneitä. Onko kukaan kuitenkaan ajatellut, miten typerää on toisten kulttuurien ja uskontojen loukkaaminen erittäin typerillä pilapiirroksilla?

Henkilökohtaisesti koin hyvin lapsellisina myös tänään julkaistut solidaarisuus pilapiirrokset, joilla ”kunnioitettiin” iskun uhreja. Onko tämä sitä hienoa pariisilais-brysseliläistä  eurooppalaisuutta, jota tarvitsemme lisää Suomeen? Vai otetaanko sittenkin mieluummin lisää islamilaisia maahanmuuttajia? Monella ainakin tekisi mieli, toiset tykkäävät äidistä, toiset tyttärestä, jotkut molemmista.

Kyseessä on osa yleiseurooppalaista marxilaisfeministisen liberalismin huumaavaa aaltoa, jonka nimissä toisten ihmisten uskonnon (ja oman) pilkkaaminenkin on sallittua, kunhan se tapahtuu Libertén nimessä. Tuntuu, että kun oman länsimaisen kulttuurimme perusarvot on nakerrettu pohjamutiin, aletaan nyt arvostella jo vieraiden kulttuurien syvintä olemusta. Sellaisena pidän ehdottomasti toisten uskontojen tarkoituksellista loukkaamista. Mitä tulee lehdistönvapauteen, minäkin puolustan sitä ja pidän kulttuurimme tärkeänä osana, typeryyttä minä en voi kunnioittaa. Itse terroristeille kyseiset pilakuvat olivat melko varmuudella vain tekosyy.

Ranska on perinteisesti jakautunut Marianne ja ”Jaana” ihmisiin. Marianne kapinoi barrikadilla ”tissit paljaana”, hän on vähän sotkuinen ja viihtyy epäjärjestyksessä. Jeanne (d’Arc) kuvataan usein ratsailla, hän on Ranskan kansalle valoisan tulevaisuuden ja järjestyksen vertauskuva. Kyseisen lehden edeltäjä luonnollisesti loukkasi juuri edesmenneen presidentti de Gaullen muistoa vuonna 1970, jolloin juuri yli sata ihmistä oli kuollut myös diskopalossa: ”Traaginen tanssi Gaullen kotona – yksi kuoli”. Siihen loppui Charlie Hebdon edeltäjän tarina. Nyt ollaan suunnittelemassa terrorismin vastaista mielenosoitusta Pariisiin, mutta Marine Le Penin johtama oikeistopopulistinen Kansallinen rintama, jota Europarlamenttivaaleissa keväällä kannatti joka neljäs ranskalainen ei taida saada kutsua. Sehän olisi demokratian vastaista.

Onneksi pääministerimme sanoi uutisissa, ettei mitään pelkoa Suomessa ole. Voin siis mennä nukkumaan hymyssä suin ja turvallisin mielin. Kummasta tytöstä minä muuten tykkään? Moi, je préfère Jeanne.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Charlie Hebdo -lehti, sananvapaus, Marianne, Jeanne d'Arc, Kansallinen rintama, Marine Le Pen

Yhteiskunnassa on menossa anaalinen vaihe

Sunnuntai 30.11.2014 klo 13:43

Timo Soini kertoi pari kuukautta sitten ”persu” sanan käytön olevan tästä lähtien hyväksyttyä. Liisa Jaakonsaari meni heti oivallisesti ”lohkaisemaan”, että perussuomalaisilla on menossa nyt ”anaalinen vaihe”. Täytyy myöntää, että nauroin makeasti oivalliselle piikittelylle. Kaikki eivät kuitenkaan tajua, että koko yhteiskunnassa on nyt menossa anaalinen vaihe.

Viittaan perjantaina suoritettuun sukupuolineutraaliin avioliittolaki äänestykseen ja ennen kaikkea kansanliikkeeseen, joka sai jälleen ”puoli kaupunkia” Helsingissä marssimaan ja tanssimaan. Mediassa, esim. radiossa asiaa luonnollisesti juhlistettiin myös. Ylen pääuutisissa asia sai huomion, joka oli verrattavissa suuronnettomuuteen, jota kissojen, koirien ja asiantuntijoiden kanssa ihmetellään ja analysoidaan. Se mihin itse kiinnitin huomiota, ja varmasti moni ulkopuolinenkin, oli koko asian lapsellisuus. Eikö tässä maailmassa ja yhteiskunnassa ole vakavampia asioita, joista olisi syytä olla huolissaan? Monet edellä mainituista ”kansantanssijoista” eivät nimenomaan ymmärrä, mihin tilanne johtaa vaikka vuonna 2025, vaikka kyllä ne ainakin ilmastonmuutoksen ymmärtävät, muuten minulle kirjoittajana kävisi äkkiä helsinginkielellä ”hassusti”.

Miltei huvittavaa on taas katsella mediasta, miten kirkosta erotaan. Tällä kertaa vuorossa ovat ”kaaderit”, kirkon omat uskollisimmat jäsenet, joita kirkon myötäily yhteiskunnan perinteistä luopujia kohtaan epäilemättä loukkaa. On säälittävää, miten luterilainen kirkko jälleen jälkijunassa alkaa ”suomettuneesti” mielistelemään äänekkäimmän joukon mielipidettä. Ymmärtääkö kirkko, että se tarvitsee ja kiireesti parempaa imagoa, sekä muutamia näkyviä positiivista huomiota saavia julkisuuden henkilöitä? Itseäni ainakin loukkasi mm. edellisten kuntavaalien aikainen ylimielinen pilakuva Timo Soinista helsinkiläisten Kirkko ja kaupunki –lehdessä. Eikö muita menoreikiä rahalle ole, kuin 30 000 euron lahjoittaminen kiertolaiskerjäläisten lähtöleireille itäiseen Keski-Eurooppaan? Olisiko veronmaksajien rahan voinut helpomminkin hävittää, tai edes käyttää? Aidon hyvää tarkoittamisen ymmärrän kyllä, mutta kannattaa miettiä mikä on oikea investointi ja mikä ei.

Muuttuneeseen maailmaan on mielestäni nyt reagoitava valtion tasolla. Kansalaisia on tiedotettava globalisaatiosta, uudesta teknologiasta ja väestönmuutoksista niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Jonkinlaiset pelisäännöt suomalaisesta konsensuksesta on luotava tai kohta on liian myöhäistä. Tiedän, että varsinkin vanhemmat ikäluokat ovat nykytilanteesta hyvin hämillään. Myös oma 1970-luvun puolivälissä syntynyt ikäluokkani on hyvin jakautunut. Toisilla menee todella hyvin ja toisilla hyvinkin huonosti. Varmuudella maailma ja arvomaailma ovat kuitenkin lapsuutemme ajoista muuttuneet. On ihan hyvä. että tulee muutosta ja uudistutaan, mutta suren jos ihmisten ajattelu on vajonnut neljävuotiaan tasolle, jossa tutkitaan ”omia vehkeitä” ja ihmetellään sitten, miksi äidillä ei ole samanlainen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukupuolineutraali avioiiittolaki, Kirkko ja kaupunki, suomettuminen, globalisaatio, uusi teknologia

Tulevaisuuden energiantuotannon ja ympäristönsuojelun ristiriita

Perjantai 28.11.2014 klo 17:59

Kestävä hyvinvointi tuottaa parannuksia yhteiskuntaan. Vain sosiaalinen-, taloudellinen- ja ekologinen kestävyys tuottaa hyvinvoivia ja vastuullisia ihmisiä ja kansalaisia. Ekologisesti kestävä yhteiskunta vaatii radikaaleja ratkaisuja, jotka varsinkin alussa voivat tuntua vaikeilta. Ympäristö on meille kaikille, muillekin kuin vihreille, rakas ja siksi on tehtävä rohkeita ratkaisuja pitkälle tulevaisuuteen. Täytyy kuitenkin olla riittävän röyhkeä EU:n ympäristötavoitteiden kanssa, ettemme menetä sinisilmäisyyttämme kilpailukykyämme. Promille Euroopan asukkaista on suomalaisia, joten maailma ei parane tai pelastu, tekisimmepä mitä tahansa omina valintoinamme.

Kulutusvalinnoilla on suuri vaikutus energiatehokkuuteen. Lähiruoka tuottaa uutta liiketoimintaa ja toimintamalleja. Resurssitehokas biotalous tarvitsee muuntuvia ja monistettavia malleja. Aikamme avainsana on resurssiviisaus. Resurssiviisauden avainsanoja ovat mm.: liikkuminen, lähimatkailu, ekosysteemit, lähiruoka, jäte, luonnonvarat, ruokaosuuskunnat, energia, älykäs, optimointi, rakennusmateriaalit, energiankulutus, ruoka, kulutus, kestävä, tilatehokkuus, paikallisuus, jakamistalous, ekotehokkuus, elämäntavat, jakaminen, uusiutuva, asuminen, vähentäminen, liikenne, D-I-Y = Design It Yourself, hankinnat, ympäristö, yritysyhteistyö, hyötykäyttö, ainekäyttö, kimppakyydit, vesi, ruokajäte, tuotanto, lähienergia, kierrätys ja nollaenergiarakentaminen.

Tarvitsemme kokonaisvaltaista resurssitehokkuusnäkökulmaa poliittisissa linjauksissa pitkälle eteenpäin. Vuonna 2011 Suomen kasvihuonepäästöistä 80 % tuli energiasektorilta, 9 % maataloudesta ja 8 % teollisuusprosesseista. Energiasektorin sisällä energiateollisuus kulutti 37 %, kotimaan liikenne 20 % sekä teollisuus ja rakentaminen 14 % siitä. Fossiiliset polttoaineet ovat merkittävin CO2 päästölähde Suomessa. Vuonna 2007 kaikesta sähköntuotannasto fossiiliset ja turve käyttivät 49 % ja kaukolämmöntuotannossa 85 %. Rakennettu ympäristö vastaa 59 % energiankäytöstä ja 57 % päästöistä. Rakennetussa ympäristössä on merkittävä päästövähennysten potentiaali. Hiilijalanjälkeä ajatellen tuotanto- ja kulutusnäkökulma ovat ristiriidassa keskenään alue- ja kuntatarkasteluissa. Teollisuuden päästöjen kohdalla pitää miettiä kulutusnäkökulmaa, kansantuotetta ja sitä kuka kantaa vastuun päätöksistä.

Energiatehokkuus alkaa kaavoituksesta. Energiahuolto- ja päästötarkastukset on saatava pakollisiksi kaikkiin kaavoihin. Energiahuollon ammattilaiset ja kaavoittajat on saatava yhteistyöhön. Kuntien tulee jo kaavoituksen alkuhetkillä luoda selkeä strategia siitä, miten uusien alueiden energiahuolto tullaan ratkaisemaan. Energiakaavoitus johtaa tehokkaampaan maankäyttöön. Tehokkaampi maankäyttö johtaa infrastruktuurin rakentamisen kustannusten alenemiseen. Tehokkaampi maankäyttö vähentää liikenteen energiankäyttöä ja alentaa päästöjä.

Energiarakentamisen vaikutukset infrastruktuurirakentamisen kuluihin:
  • Koko Suomen tasolla vuotuiset säästöt infrastruktuurirakentamisessa voisivat olla 170 – 240 miljoonaa euroa vuodessa.
  • Säästö vastaisi noin 5 % kuntien kaikista investoinneista tai noin 330 € jokaista uudelle kaavoitusalueelle muuttavaa asukasta kohden.
Energiakaavoitus vähentää liikenteen energiankäyttöä ja päästöjä:
  • Vuoteen 2020 mennessä säästöt kasvihuonepäästöissä voivat olla 2 % kaikista henkilöliikenteen päästöistä vuodessa koko Suomen tasolla.
  • Liikenteen päästöissä säästöt voivat olla 80 – 110 miljoonaa euroa vuodessa tai noin 160 € asukasta kohden vuodessa.

ENERGIAA SÄÄSTYY – PÄÄSTÖT VÄHENEVÄT – KUNTA SÄÄSTÄÄ – ASUKAS SÄÄSTÄÄ

Vuonna 2050 kaikki nykyiset lämmön tuotantolaitokset ovat poistuneet käytöstä. Uudet ja tehokkaammat lämmön tuotantolähteet ovat tulleet tilalle. Aurinkoenergia ja muut hajautetut uusiutuvat energiat toimivat kaukolämmön rinnalla. Älykkäät, energiankäyttöä vähentävät järjestelmät ovat arkipäivää. Sähköä ja lämpöä syötetään myös rakennuksista verkkoon.

Tarvitsemme energiajärjestelmän rakennemuutosta. Siirtyminen edellyttää vähähiiliseen energiantuotantoon, teollisuuden, liikenteen ja rakennusten energiankäytön tehostamista. Lisäksi tarvitaan tuotannon, käytön ja kuluttajien älykästä integroimista.

Ilmastonmuutoksen hillinnästä hyödymme seuraavin tavoin: 1. Taloudellinen hyöty, koska energiatehokkuus johtaa energiansäästöön. 2. Terveyshyötyjä, koska paikalliset ilmansaasteet vähentyvät. 3. Energiavarmuus paranee. 4. Työllisyys paranee uusien työpaikkojen ja innovaatioiden myötä.

Lähteet:

Ilmastonmuutos – miten sitä voi jäsentää?

Energia yhdyskuntasuunnittelussa kurssin luento

25.4.2013 TkT Johanna Kirkinen, johtava asiantuntija SITRA

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Energiatehokkuus, resurssitehokkuus, energiarakentaminen, energiakaavoitus

Ukrainassa on alkanut kolmas erä

Perjantai 7.11.2014 klo 20:34

Sotsin hyvin järjestetyt olympialaiset päättyivät 23.2.2014 onnistuneisiin päättäjäisiin. Venäläiset osasivat nauraa myös itselleen toistaen viidennen olympiarenkaan avajaisissa tapahtuneen hitaamman avautumistempun, yleisö oli haltioissaan aplodeeraten, Venäjän tv:ssä toki avajaisissa tapahtunut moka luonnollisesti pimitettiin. Presidentti Putin esitti päättäjäisissä tavallistakin tiukempaa pokerinaamaa ja seuraavana päivänä alkoikin tapahtua.

Toinen erä. ”Pieniä vihreitä miehiä” alkoi ilmestyä Krimille, tuliterä varustus oli kuulemma ostettu. Huomionarvoista on miten ainutlaatuinen tämän laatuinen toimenpide on nyky-Euroopassa. Vieraan valtion alue anastetaan itselle. Kansanäänestykseksi kutsutussa tapahtumassa 16.3.2014 vain 96,6 % ”kansasta” ilmoitti halunsa liittyä Venäjään. Äänestystapahtuma ei välttämättä täyttänyt kaikkia länsimaisia äänestystapahtumaan kuuluvia sääntöjä, Krimin tataarit eivät jostain syystä ilmestyneet äänestyspaikalle. Krimin kaappaus oli lähes veretön ja ulkomaailman reaktioita seurattiin tarkasti. Venäjän toimet hyväksyi mm. Sudan, Pohjois-Korea ja Venezuela. Sotilaallisesti länsimaat eivät uskaltaneet kuitenkaan reagoida.

Seuraava siirto oli liikehdintä Itä-Ukrainassa. Venäjä solutti alueelle sotilaita ja asiamiehiään, separatistit valtasivat hallintorakennuksia mm. Donetskin, Harkovan ja Slavjanskin alueella. Toisin kuin Krimillä, Ukrainan valtio reagoi ja käytiin oikeita taisteluita. Ukrainalaisten vastarinnan myötä maa alkoi saada yhä enemmän konkreettistakin sympatiaa ulkomaailman taholta. Tilanne muistuttaa selvästi Suomen talvisotaa, jossa onnistuneen vastarinnan myötä ulkomaailman mielenkiinto ja sympatia vain lisääntyi. Venäläisten tappioiden arvioidaan tällä hetkellä olevan noin 3000. Sotilaiden äidit eivät ole kuitenkaan voineet surra, eivätkä haudata omia poikiaan, koska ”Venäjä ei ole konfliktissa kenenkään kanssa”. Kevään 2014 venäläisessä sotilasaikakauslehtien kirjoituksissa harmiteltiin ”miten hankalaa on saada kansa nousemaan fasistista hallintoa vastaan Itä-Ukrainassa”. Malaysian Airlinesin matkustajakone ammuttiin traagisesti alas ja vainajia sekä heidän omaisuuttaan häpäistiin. Rikoksen tehneet on saatava kansainvälisen oikeuden eteen.

Suurin osa alueen ihmisistä olisi halunnut jatkaa normaalia elämää. Alueen ihmiset pitävät ukrainalaisia ja venäläisiä veljeskansoina, eivätkä kaikki osaa ja halua edes määritellä, kumpaan kansaan he kuuluvat. Ylipäänsä Ukrainan kansa ei vihaa venäläisiä, he haluavat vain säilyttää itsemääräämisoikeuden vapaana kansana. Itse asiassa Venäjän toimet ovat yhtenäistäneet Ukrainan kansan ennen näkemättömällä tavalla ja maalla on viimeinkin ”tarina”, jonka avulla kansa puhaltaa yhteen hiileen.

Ensimmäinen erä. Ukraina on ollut koko 23-vuotisen itsenäisyytensä ajan epävakaa ja jo vuoden 2010 Oranssi vallankumous oli vakava poikkeustila Ukrainassa. Ukrainan nykykriisi alkoi tammikuun 2014 liikehdinnän myötä. Kansan liikehdintään oli neljä perussyytä: 1) Ukrainan ja Euroopan unionin välisen assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen peruuntuminen, 2) hallituksen ja eliitin vakava korruptio, 3) poliisin harjoittama väkivalta, sekä 4) Venäjän valtion sekaantuminen Ukrainan sisäpolitiikkaan. Maidanin aukion ampumisiin helmikuussa 2014 epäillään yleisesti osallistuneen Venäjältä lähetettyjä tarkka-ampujia. Kansan raivostuminen hallintoon ja korruptioon oli ymmärrettävää, niinpä presidentti Janykovyts joutuikin eroamaan ja lähtemään maanpakoon Venäjälle. Hän ehti virassa ollessaan mm. siirtämään presidentin palatsin yksityisomaisuudekseen. Meillä se tarkoittaisi, että presidentti Niinistö omisi Kultarannan itselleen. Venäjälle liikehdintä Ukrainassa sopi ja he olivat heti valmiita puolustamaan mm. sananvapautta ja ”Ukrainan sorrettua venäläisvähemmistöä”.

Kolmas erä. Presidentti Putin ei voi eikä halua jättää Novorossijan tilannetta puolitiehen. Nyt on alkanut kolmas erä. Taistelut Itä-Ukrainassa ovat jälleen eskaloitumassa. Viimeisimpien tietojen mukaan maailmalta Venäjä saattaa hyökätä Ukrainaan tämän viikonlopun aikana (7.-9.11.2014). Presidentti Putin on pitänyt Venäjän turvallisuusneuvoston hätäkokouksen eilen (6.11.2014) ennen matkaansa Kiinaan ja Australiaan. Ukrainan asevoimat ja suuret kansainväliset uutistoimistot ovat ilmoittaneet, että tänään ainakin 32 venäläistä panssarivaunua on ylittänyt rajan, lisäksi sotilaita ja muuta kalustoa on tullut rajan yli. Venäläiseen sodan kuvaan on aina kuulunut toiminnan salaaminen (maskirovka) ja hidas psykologinen vaikuttaminen voimankäytöllä ja soluttautumisella. Myös kaikenlainen voiman näyttö ja provosoiminen on osa venäläistä taktiikkaa. Tähän liittyvät myös Itämerellä tapahtuneet operaatiot, mutta niistä teen erillisen kirjoituksen.

Mitä nyt pitäisi tehdä? Suomessa on aika pidättyvästi osoitettu myötätuntoa Ukrainaa kohtaan, verrattuna vaikka Suomenlahden toiselle puolelle, missä on järjestetty keräyksiä ja vaikka mitä. Valtiovalta ja kansa ovat suhtautuneet melko rauhallisesti Venäjään, venäläisiin ja presidentti Putiniin, mikä on ihan hyvä, koska Venäjä on ja pysyy rajanaapurinamme ja tärkeänä kumppaninamme. Meillä suomalaisilla on ihan historiallisestikin vahva itsetunto, emmekä pelkää Venäjää, sillä me tunnemme sen. Lisäksi meillä on suhteutettuna hyvässä kunnossa oleva armeija ja sellaista naapuria Venäjä kunnioittaa aina. Erityiskiitos presidentti Sauli Niinistölle, joka on tilanteen tasalla ja on esimerkiksi eilen jutellut tunnin ajan presidentti Vladimir Putinin kanssa.

LÄHTEET:

Tiedotusvälineet ja internet sekä Kontulan PS-foorumi 6.11.2014. Venäjä ja Ukraina - mistä konfliktissa on kysymys? Kirjan julkistamistilaisuus. Arto Luukkanen ja Simo Grönroos. Venäjä: uhka vai mahdollisuus? Avointa keskutelua Suomen Venäjä-suhteesta. Suomen Perusta 2014: Tammerprint Oy.

(Kirjoituksen tulkintani ja mahdolliset virheet ovat omiani).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan kriisi, oranssi vallankumous, Vladimir Putin, Novorossija, Maidanin aukio, Krimin miehitys, venäläisen sodan kuva, sotilaiden äidit

Malmin lentokentän lakkauttaminen on isku demokratiaa vastaan

Maanantai 3.11.2014 klo 21:01

Elämme yksilöllisyyden ja kansan tahdon aikaa. Kaikesta mahdollisesta mitataan mielipiteitä ja pyritään löytämään kultainen keskitie, joka tosin juuri siksi yleensä pronssiseksi muuttuu. Jokin, mikä Malmin lentokentän alueen ihmisiä, koko Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua sekä todellisuudessa suomalaisia yhdessä yhdistää on halu säilyttää Malmin lentokenttä ilmailu- ja virkistysalueena. TNS Gallupin elokuussa 2014 tekemän mielipidekyselyn mukaan 67 % Uudenmaan asukkaista haluaa säilyttää Malmin lentokentän nykymuodossaan. On miltei mahdotonta tavata paikallisia ihmisiä, jotka haluaisivat lakkauttaa lentokentän ja saada 30 000 ihmisen slummin kotikulmilleen.

Onko Helsinki vihreän kaupunkisuunnittelun mallikaupunki? Ei ole. Jätkä- ja Sompasaariin rakennettiin alle 10 kerroksisia taloja ja pientalot päälle, radanvarret ovat täynnä tyhjiä toimistotiloja, samoja vuodesta toiseen. Malmin kentän viereen tulee nyt kaksikerroksisia taloja, viereen on tarkoitus tehdä ”urbaani puutarhakaupunki”, ”pikkukaupunki, ei nukkuvaa lähiötä” eräitä ”kaupunkisuunnittelijoiden” kommentteja siteeratakseni. Ei varmasti nukuta, jos rakennetaan 30 000 ihmisen (epäilen) betonihelvetti. Suunnittelija-utopistit tuskin itse muuttavat tähän unelmapuutarhaan, arvelen. Elämmekö 1920-luvun Neuvosto-utopiassa? 30 000 ihmisen ”normi” vaatisi DDR-osaamista ilman puutarhoja ja vieri vieressä olevia tornitaloja, tämä on jo laskettu, joten ihmisiä yritetään johtaa harhaan. Onko kaupunkisuunnittelijoilla hahmotushäiriö, kun kaksikerroksisen viereen rakennetaan kaksikymmentäkerroksinen?

Tilanne, että kaupunki kasvaa, on ollut tiedossa toisesta maailmansodasta lähtien. Maa-alueita on laajennettu, viimeksi elintilaa Sipoosta. Miksi alueelle, josta 90 % on metsää ei rakenneta ihmisille taloja, kun aluelaajennuskin on jo tehty? Samalla vääristynyt liikenne-infrastruktuuri, joka nyt on länsi-pohjoinen vetoinen, saataisiin korjattua.

Malmin lentokentän lakkauttaminen on demokratian irvikuva. Elämme ”jälki-kekkoslovakialaisessa” itämaisessa ohjatussa demokratiassa. Kenelle myytiin Malmin historiallisimmalle paikalle, neljän kantatilan seutuville upean kulttuuriperimän ytimeen Malmin virkistyskeskus? Tietysti Hari Krishna –liikkeen hipeille, joita Suomessa on (vasta) 1200, miljoonat saatiin kyllä kasaan. Voisiko Malmin lentokentän saada Unescon maailmanperintölistalle? Olisiko joku nähnyt jotakin muuta liitelemässä Malmin ilmatilassa, esimerkiksi liito-oravia? Kamppailu Malmin lentokentän puolesta jatkuu vieläkin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Malmin lentokenttä, demokratia, kaupunkisuunnittelu

Hallituksen pitää jatkossa olla yhtenäisempi

Sunnuntai 30.3.2014 klo 14:10

Suomalainen puoluerakenne ja 200 jäsenen eduskunta on johtanut siihen, että hallitukseen on valittu ministereitä kansainvälisestikin vertaillen monista puolueista. Usein noin kahtakymmentä ministerinsalkkua on hoitanut ainakin neljän eri puolueen ministerit, viisi eri puoluetta ei ole ollut tavatonta ja nykyisessä sateenkaari- tai mustelmahallituksessa oli ministereitä peräti kuudesta puolueesta ennen vasemmistoliiton lähtöä.

Päätöksenteko olisi tehokkaampaa ja yhtenäisempää pienemmällä puolueiden määrällä. Nykytilanne, jossa on neljä suurempaa puoluetta mahdollistaakin mielestäni tällaisen tilanteen jatkossa. Moni huomiota aiheuttanut ”ministeritempaus” on Kataisenkin hallituksessa ollut rivien jatkoksi otetuista puolueista tulleiden ministerien aiheuttamia. Kirjoitan seuraavassa pientä kritiikkiä muutamista heistä. Haluan kuitenkin korostaa, että hekin ovat vain ihmisiä ja tekevälle sattuu, arvostelemalla muita työelämässä tai politiikassa saa vain itselleen hankaluuksia. Lisäksi perussuomalaisten on pakko mennä seuraavalla kerralla hallitukseen, mikäli kannatus pysyy nykyisissä lukemissa.

Sisäministeri Päivi Räsänen KD sai taannoin aikaan negatiivista julkisuutta raamatun tulkinnoillaan ja monet erosivat kirkosta, tosin varmasti kohua tekosyynäkin käyttäen. Kehitysministeri Heidi Hautala Vihr. joutui myös eroamaan tehtävistään oltuaan mukana useammassakin kohussa. Puolustusministeri Carl Haglund RKP on ehkä sinänsä rauhallinen ja luotettava mies, mutta hänen Ukrainan värinen kravatti-kannanottonsa oli kyllä ministeritasolla melko lapsellinen teko. Pelastammeko maailman luopumalla maamiinoista, kun kaikki naapurimme eivät ole niistä luopuneet? Voisiko puolustusministeriksi ottaa vaihteeksi jonkun asepalveluksen suorittaneen henkilön? Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki Vas. teki päätökset omasta vinkkelistään, eikä tämä tyyli tietenkään miellyttänyt kaikkia. Hän politikoi Venäjällä muunkin kuin punalipun kanssa ja hänen käytöksensä Sotshin olympialaisissa oli ministeriltä ala-arvoista. Hänen puolue kollegansa liikenneministeri Merja Kyllösen johtamistyyli erosi ainakin osittain totutusta ja spekulointia herätti ainakin hänen lokakuussa 2012 aikaansaama liikenneviraston pääjohtajan Juhani Tervalan erottaminen. Monet pitävät todellisena syynä makuasioista johtuvia näkemyseroja ja katsovat Tervalan toimineen hyvin ja totutulla tavalla. Loppumetreillä hän oli aikaansaamassa Malmin lentokentän alasajoa. Millaista sosialismia ja demokratiaa on lentokentän lakkauttaminen, jota enemmistö alueen ihmisistä ja kenttää monipuolisesti käyttävät sekä siellä töissä käyvät eivät halua? Onko tulossa utopistinen yhteiskuntakokeilu, jossa alueelle luodaan ”mallikaupunki”, kun muualle on rakennettu 3-kerroksisia taloja? Oliko myöskään hymyilevän musiikkitelevision juontajan valinta (SDP) paras ratkaisu sote-uudistusta johtamaan?

Kuten jo edellä viittasin, en halua kuitenkaan arvostella muita, vaan kunnioitan heitä korkean asemansa vuoksi.  Edellä mainituistakin puolueista on ollut hallituksessa nyt tai aiemmin myös hyvin päteviä ja aikaansaavia ministereitä.  Suuremman kannatuksen saavista puolueista tulee vain tavallisesti tasaisempia ja vähemmän radikaaleja ministereitä. Kuitenkin ensi hallitukseen täytyy saada dynamiikkaa ja perussuomalaiset tulevat siihen melko varmasti kuulumaan. Mitä tulee lapsiperheisiin kohdistuviin säästöihin, täytyy todeta että nyky-yhteiskuntamme kaikkien ongelmien taustalla on väestön ikääntyminen ja vähentyminen. On aivan sama onko yksi kunta, vai yhdistetäänkö kymmenen, jos ei ole enää asukkaita! Lasten tekemistä ja tavallisen perheen arkea tulee helpottaa maassamme kaikin keinoin, se on aivan ensisijainen asia, vaikka olenkin jämäkän talouden pidon kannalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, eduskunta, ministerinsalkku, lapsiperhe

Perussuomalaiset ei ole naisvihamielinen puolue

Keskiviikko 19.3.2014 klo 20:17

Vierailijaprofessori Elina Grundström kirjoitti Helsingin Sanomissa tiistaina 11.3. kolumnin (s. A5), jossa annettiin ymmärtää maassamme olevan meneillään naisiin kohdistuvan puhdistuksen, jota erityisesti ovat harjoittaneet perussuomalaiset. Hän väitti menossa olevan mission, jolla ”naispoliitikot pudotetaan asemistaan ja että sen vuoksi voidaan riskeerata sekä kansakunnan etu että oman puolueen (perussuomalaisten) kannatus”.

Jaottelu sukupuoliin ja puhdistukset kuuluvat menneeseen aikaan ja menneisiin valtakuntiin. Nykyisin tärkeintä on henkilön pätevyys, eikä esimerkiksi perussuomalaisten kannatusta voi yleistää pelkäksi miesten liikkeeksi, vaan taustalla on liuta vakavia yhteiskunnallisia muutoksia, joille puolue tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman, jolla on kannatusta mm. pienyrittäjänaisten, matalapalkkaisten naistyöntekijöiden ja jopa maahanmuuttajanaisten keskuudessa.

Myös väittämä Pirkko Ruohonen-Lerneristä puolueen ainoana näkyvänä naispoliitikkona oli vähintäänkin rohkea. Moni nainen uurastaa, usein vapaaehtoistyötä tehden, perussuomalaisten riveissä, naiskansanedustajia puolueella on 11.  Puolue on pienen ihmisen asialla globalisaation oravanpyörässä, jossa perhe ja ehdoton tasa-arvo ovat tärkeitä perusarvoja. Yhteiskuntarauhaa ja lauantaina (8.3) ollutta ansaittua naisten päivää, tai tänään 19.3 olevaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää ei tarvitse pilata keinotekoisilla tunnepitoisilla tulkinnoilla sen enempää perussuomalaisia, kuin mitään muutakaan kotimaista puoluetta koskien. Voimme kaikki puolustaa miehen ja naisen välistä tasa-arvoa ja edistää kehitysmaiden naisten asemaa, joissa parannettavaa oikeasti vielä löytyy.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasa-arvo, naispoliitikko, naiskansanedustaja, Minna Canth

Ukrainan tilanteella on vaikutuksia myös lähialueille

Sunnuntai 16.3.2014 klo 15:44

Eurooppa on aina ollut jakautunut erilaisiin alueellisiin viiteryhmiin ja on olemassa selviä eroja pohjoisen ja etelän sekä toisaalta lännen ja idän välillä. Taustalla on mm. erilaisia taloudellisia, kielellisiä, uskonnollisia, lainsäädännöllisiä ja maantieteellisiä eroja. Nykyinen Ukrainan kriisi on omalta osaltaan osoittanut, miten suuri ero vaikkapa länsieurooppalaisen ja venäläisen poliittisen ajattelun ja kansakuntien henkisen tilan välillä vallitsee. Tuntuu että kuilu kulttuurin, politiikan ja historian käsittämisestä on jopa suurempi kuin kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä.

Tänään sunnuntaina (16.3.2014) pidetään Krimillä kansanäänestys siitä säilyykö niemimaa osana Ukrainaa, vai liittyykö se Venäjään. Ukrainalaissyntyinen Hruštšev liitti Krimin Ukrainan sosialistiseen neuvostotasavaltaan vuonna 1954. Venäjään Krimin niemimaa liitettiin lopullisesti vasta vuonna 1783, mutta niemimaa herättää venäläisissä suuria tunteita kirjallisuuden, kuvataiteen ja sotahistorian kautta. Kansanäänestyksessä on vaihtoehtoina vain joko liittyminen Venäjän federaatioon tai palaaminen erittäin laajaan autonomiaan osana Ukrainaa.

Monet pitävät kansanäänestystä laittomana ja kansainvälisten tarkkailijoiden toimintaa on vaikeutettu. Käynnissä on myös täysimittainen mediasota ja tiedotusvälineiden toimintaa on manipuloitu. Ihan väkisin tulevat 1930-luvun tapahtumat Keski-Euroopassa tästä kehityksestä mieleen. Internetistä ja Youtubesta löytyy paljon materiaalia Ukrainan levottomuuksia koskien ja esim. Maidanin aukion tapahtumista ampumisineen ei voi sanoa täyttä varmuutta ilman tarkempia tutkimuksia. Myös informaatiohyökkäyksiä internetissä on tehty ja nyt myös Naton järjestelmien kimppuun on käyty. Mikäli taustalla on jokin virallinen organisaatio, on tällainen toiminta tietenkin valitettavan lapsellista ja vaarassa kääntyä itseään vastaan.

Kansanäänestykset ovat usein kyseenalainen demokratian muoto, sillä monet asiat vaativat laajaa asiantuntemusta ja perehtyneisyyttä eikä tavallinen pieni ihminen sellaisiin tunnepohjalta pysty. Teoriassa ihmiset kannattavat kansanäänestyksissä aina enemmän rahaa ja etuja itselleen kustannuksista ja laajemmista seurauksista välittämättä. Separatistisia kansanäänestyksiä on Euroopassa vireillä muitakin esim. Espanjassa ja Skotlannissa, mutta ne eivät ole suoraan verrannollisia Krimin tilanteeseen.

Vaikka kylmä sota on päättynyt, vallitsee Euroopassa nyt kylmä rauha. Oikeastaan koko eteläisessä Euroopassa on levotonta talousvaikeuksista johtuen, jotka johtuvat esim. leväperäisestä rahojen käytöstä, alhaisesta syntyvyydestä, työpaikkojen vähentymisestä sekä yhteiskunnallisen identiteetin ja moraalin rapautumisesta mm. maahanmuuton ja vasemmistolaisen uusidealismin seurauksena. Idässä läntinen arvopolitiikka ja itäinen perinteisempi geopolitiikka ovat monin paikoin törmäyskurssilla. Venäjälle Neuvostoliiton hajoaminen ja 90-luvun sekavuuden aika oli monin tavoin nöyryyttävä ja epämiellyttävä kokemus, jonka ei haluta toistuvan. Putinin aikana Venäjä on nostattanut statustaan ja kansakunnan omanarvon tunne on noussut. Putinin suosio on perustunut suuressa määrin myös parantuneeseen taloustilanteeseen. Venäjällä on säilynyt hyvin perinteinen ja maanläheinen maailmankatsomus, jossa mm. uskonnolla, asevoimilla, valtiojohdolla, perheellä, historialla ja kosketuksella luontoon on suuri merkitys. Rapautuneissa länsimaisissa yhteiskunnissa tällaisille kulttuuriarvoille nykyisin usein nauretaan, mutta mielestäni monessa Euroopan unionin maassa olisi syytä tarkastella myös oman yhteiskunnan henkistä tilaa. Nykyinen talouskriisi on vain yksi oire EU maissa vallitsevasta epävarmuuden tilasta globalisaation ristipaineissa. Länsi-Euroopan kansojen henkinen selkäranka on hauraampi kuin aiemmin ja yleisesti vallitsee käsitys, että olisimme siirtyneet jonkinlaiseen kestävän rauhan ja monikulttuurisen onnellisuuden tilaan, jossa ei tarvita enää armeijaa, avioliittoja, rajoja, uskontoja jne. Tässä ajattelumallissa kaikki maailman kansat ovat suoraan verrannollisia keskenään vaikkapa tehokkuutensa ja työmoraalinsa suhteen. Tämä on kuitenkin vaarallista utopiaa.

Ukraina ja sen johto voi ainakin osin syyttää myös itseään nykyongelmistaan. Kansainvälisessä politiikassa, niin kuin luonnossakin, vaistotaan heikkous ja ollaan sitä valmiita hyväksi käyttämään. Venäjä on ottanut nyt kuitenkin askeleen, joka vaatii suurta kansainvälistä valppautta ja vaikuttaa kaikkien lähialueiden valtioiden turvallisuuteen ja talouteen, mukaan lukien Suomi. Joudumme väistämättä kärsimään tilanteesta vähintäänkin välillisesti. Vaikka EU maiden taloudet ovat yhdessä noin kymmenen kertaa vahvemmat kuin Venäjän, tulee Suomen kansantaloudelle ja Venäjän vientikaupalle vaikeuksia, pitäisimme EU:sta tai emme. 

Venäjällä vallitsee tietyntyyppinen ideologia, jossa jo pienestä pitäen opetetaan lapsille vanhan ajan isänmaallista kasvatusta. Tutkija Arto Luukkanen mainitsi keskusteluohjelmassa lastenohjelmien Krilja-koiran, meidän Ransu-koiran vastineen, joka lähtee sotaan! Miettimisen paikka on myös Venäjän suhtautuminen lähialueiden ulkovenäläisiin, joka on ollut puheenaiheena viime vuosina Eestistä Kaukasukselle, oikeastaan laajemmallekin. Myös meillä lasten huostaanottoriidat ovat olleet venäläisen median lempilapsi ja tarinoita on välillä väritelty, muokattu ja liioiteltu. Pari vuotta sitten Vantaalla olleessa tapauksessa oli kysymys venäläisestä naisesta, joka oli tehnyt sudanilaisen ääri-islamistin kanssa neljä lasta. Suomessa asuu nyt noin 60 000 venäläistaustaista ja eräiden arvioiden mukaan maassamme saattaa olla vuonna 2050 200 000 suomenvenäläistä. Tällainen lukema on jo hurja ja saattaa esim. kielikysymyksen ruotsin asemasta aivan uuteen valoon. Minusta mm. baltit ja venäläiset tuntuvat tässä globalisaatiossa oikeastaan ”omilta” ja myös tutkimusten mukaan he ovat sopeutuneet maahamme hyvin. Tunnen paljon mukavia venäläistaustaisia ihmisiä ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Usein suomalainen näkee ja ymmärtää monet asiat heidän kanssaan jopa paremmin kuin vaikka kelttiläis- tai anglosaksitaustaisten länsieurooppalaisten kanssa. Meillä on yhtäläisyyksiä luonnon olosuhteissa, historiassa ja makutottumuksissa. On hyvä, että näitä ihmisiä varten on perustettu mm. venäjänkieliset televisio uutiset, kielen opetusta voisi myös lisätä ja kannustaa, samoin erilaisia esim. opiskeluun liittyviä vierailuja, ainakin itselläni on niistä myönteisiä kokemuksia. Tarkkana pitää kuitenkin olla, ettei toisessa maassa asuvia ihmisiä käytetä poliitiikan välikappaleina ja samoin pitää seurata esim. maakauppoja. Ukrainan tilanne on laittanut mm. maanpuolustukseen ja poliitikkojen käytökseen liittyvät asiat uuteen valoon, mutta teen niistä erillisen kirjoituksen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukrainan tilanne, Krim, kansanäänestys, suomenvenäläiset, Putin, maailmankatsomus

Polkupyöräilystä Helsingissä

Sunnuntai 16.2.2014 klo 15:46

Polkupyöräily on osa nykyaikaista kaupunkisuunnittelua ja –elämää. Suomi ja Helsinki tulevat kaupunkipyöräilyssä kaukana perässä muuta Länsi-Eurooppaa, kuten Hollantia ja Tanskaa. Pyöräily tiivistää kaupunkirakennetta ja parantaa ilmanlaatua vähentämällä pienhiukkasia ja hiilidioksidipäästöjä. Se on autoilua ylivoimaisesti taloudellisempaa ja pystyy voittamaan jopa kuukautiset joukkoliikenteeseen menevät kustannukset. Varsinkin alle viiden kilometrin matkoilla pyöräily on erittäin kilpailukykyinen ja nopea vaihtoehto. Pyöräilyn terveyttä edistävä vaikutus on itsestäänselvyys ja lisäksi se lisää viihtyisyyttä, ainakin mikäli tietyt ennakkoehdot osattaisiin meilläkin järjestää kunnolla.

Mitä siis tulisi tehdä? Kaupunkisuunnittelu on järjestettävä uudelleen ja paremmin tulevaisuus huomioon ottaen. Pyöräteiden ja –parkkien määrää ja laatua tulee parantaa. Nykyisin pyörätiet ja – reitit menevät sitä ahtaammiksi, hitaammiksi ja vaarallisemmiksi, mitä kohti ydinkeskustaa mennään. Vaarallisia ja ahtaita ovat usein bussipysäkit pyörätien kohdalla sekä epäloogisesti järjestetyt puoliksi jaetut jalkakäytävä / pyörätiet. Jopa kulkupuoli saattaa samalla osuudella muuttua ja ahtautta lisäävät esimerkiksi rakennustelineet, pakettiautot ym. huoltoajoneuvot jne. Usein esim. silloilla ihmiset mielellään kävelevät ”merinäköalan puolella” esim. välillä Lehtisaari-Espoo, vaikka se on merkitty pyörätieksi. Paljon käytetyiltä pysäkeiltä syöksyy usein ihmisparvi, kuin lauma eläimiä katsomatta ollenkaan ympärilleen ja aiheuttavat pahojakin vaaratilanteita tukkiessaan pyörätien. Esimerkki käytännössä mahdottomasta osuudesta on Pasilan silta varsinkin pysäkkien kohdalla, kaikki yli 0,1 km/h suuremmat pyöräilynopeudet voi unohtaa. Hurja on myös joidenkin pyöräilijöiden nopeus ja joskus kuulee vain suhauksen kun takaa ajaa polkupyörä ohi suurella nopeudella. Tuttu näky on myös kiihkeä (yleensä miesten välinen) riita risteyksessä polkupyöräilijän ja autoilijan välillä. Liikenteessähän jokainen on aina oikeassa – en se minä ollut…

Tarvitaan toimivia yhteyksiä muun kaupunkiliikenteen kanssa. Varsinkin lähijunaliikenteen varteen on suunniteltava nykyistä paremmat ja turvallisemmat pyöräparkit. Radanvarren asemia on muutenkin siistittävä ja irtain väki on jotenkin saatava pois häiritsemästä tai ainakin kuriin. Nykyisin monet radanvarren asemanseudut ovat hyvin likaisia ja epämiellyttäviä paikkoja. Kerjääminen on myös kiellettävä, samoin erilaiset ”sielunkauppiaat” on syytä määrätä omiin tiloihinsa, niinhän meidän luterilainen kirkkokin tekee. Nuorisolle on järjestettävä parempaa ja mielekkäämpää tekemistä. Entäpä turvallisuus, vartijat, poliisi? Tärkeämpää on ensin tavallisten ihmisten uusajattelu, jossa lähimmäistä autetaan ja käytetään kaupunkilaisjärkeä. Poliisia, palokuntaa ja ambulanssia ei aina tarvitse soittaa jos variksella on siipi poikki tai naapurin mummo makaa maassa. Jos lähimmäisellä kuitenkin on hätä (esim. muistisairas tai kylmettynyt huonokuntoinen), voisi esim. hätäkeskuksen asenne olla hieman vastuuntuntoisempi, vastaavasti eräässä ”palvelutalossa” Malmilla kohotetaan olkapäitä, jos sinne työntää pyörätuolissa takaisin pahasti kylmettyneen ”puolialastoman” huonokuntoisen – 20 asteen pakkasesta. Jonkinlainen auttamispakko ainakin liikenteessä on, mutta käytännössä nyky-yhteiskunnan kylmyys ja välinpitämättömyys on aivan järkyttävää. Poliisilla on muutakin tekemistä, kuin ihmisten uusavuttomuuteen puuttuminen. Turvakamerat ovat lähinnä ”leluja” ostoskeskusten liepeillä ja lähijunissa, eivätkä älykkäät ihmiset niiden varaan paljoa laske.

Pyöräilyä tulisi edistää myös tiedottamisella ja markkinoinnilla, mitä isot edellä sitä pienet perässä. Poliittisesti asiaan voi puuttua mm. taloudellisilla kannustimilla, kuten verot, sekä lainsäädännöllisesti. Polkupyöräily on parhaimmillaan varsinkin vapaa-ajalla elämyksellistä ja Helsingin keskustastakin pääsee todella nopeasti lähiseutujen upeaan luontoon, kulttuurimaisemaan ja –kohteisiin tavalla, josta autolla tai välillä epämiellyttävän joukkoliikenteen ihmispaljoudessa ei voisi kuvitellakaan. Toisaalta pyörien viemistä lähijuniin pitäisi vielä edelleen parantaa.

Nykyisellään Helsingissä on kaupungin nettisivujen mukaan 1200 km pyöräteitä ja pyöräliikenteen suunnittelu on kaupunkisuunnitteluviraston vastuulla. Uusia suunnittelu- ja rakennushankkeita on nyt vireillä toistakymmentä, mukaan lukien Mannerheimintietä sivuavat tai koskevat hankkeet. Mitä tulee Mannerheimintien puolittamiseksi osin kävelykaduksi, voin vain kuvitella minkälaisia autoliikenteen ruuhkia pohjois-etelä suunnassa muualle Länsi-Helsinkiin syntyisi, jos hanke toteutuu. Ainakin uuden pääkirjaston kohdalle pitää saada riittävän laaja kävellen ja pyöräillen saavutettava viihtyisä miljöö. Uusi jäähalli tulee toteuttaa, siten että koko Töölönlahden länsipuoli tehdään kerralla upeaksi kokonaisuudeksi. Ihmiset haluavat hankkeen toteutuvan ja käyttöaste tulee varmuudella olemaan korkea. Tulee luoda ”virkistys- ja kuntoilukaari” uudelta pääkirjastolta uuden jäähallin kautta radan itäpuolelle velodromille aina Mäkelänrinteen uimahallille saakka. Samalla Pasila pitää muuttaa (ollaan aloittamassa) nykyisestä betoniviidakosta järkevän ja riittävän korkean kaupunkirakentamisen esimerkiksi, jolla parannetaan palveluita (nyt taksikuskeilla ja jopa jalankulkijoilla on hankalaa löytää oikeaan kohteeseen) sekä parannetaan kaupungin asuntopulaa. Vuosikymmenien päästä täältä leviää pohjoiseen liikenne- ja asutusverkosto, joka on myös maisemallisesti viihtyisä. Tällä hetkellä se tuntuu vielä mielikuvituksen tuotteelta, mutta voimme aloittaa polkupyöräilyn mahdollisuuksien helpottamisella. Voimme yhdessä tehdä Helsingistä polkupyöräilyn ja kaupunkisuunnittelun mallikaupungin.

Lähteet: Kaisa Rokan esitys: EYS, Pyöräilyn edistäminen ja reittien vihertäminen 6.11.2013 (Kirjoituksen mielipiteet ja väittämät ovat omiani).

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Polkupyöräily, kaupunkisuunnittelu, Helsingin uusi jäähalli, polkupyöräparkki, lähijunaliikenne

Presidentillä pitää olla riittävästi valtaa

Maanantai 6.1.2014 klo 16:11

Presidentin valintatapa ja hänen valtaoikeudet ovat ehtineet muuttua sadan vuoden aikana paljon Suomessa. Sotien välillä (1918–1939) itsenäinen Suomi haki vielä muotoaan ja ensimmäinen presidenttimmekin (Ståhlberg) valittiin eduskunnan suorittamalla vaalilla. Sittemmin vuosina 1925–1988 presidentti valittiin kolmivaiheisella valitsijamiesäänestyksellä. Todellisuudessa myös Rytin (1940 ja 1943), Mannerheimin (1944), Paasikiven (1946) ja Kekkosen (1974) valinnoissa oli poikkeavia piirteitä. Vaikka valinnat eivät menneet aivan sovitulla tavalla, ne toimivat kuitenkin esimerkkinä miten Suomessa on kyky reagoida nopeasti poikkeaviin tilanteisiin ja pitää aloite omissa käsissä. Nykymuotoinen suora kansanvaali ilman valitsijamiehiä on ollut käytössä vasta Ahtisaaren valinnasta 1994 lähtien. Nykymallissa presidentinvaali on muuttunut viihde- ja mediatapahtumaksi, jota hehkutetaan gallup-mittaustuloksilla ja yhteisöllisillä tapahtumilla. Itse valituksi tuleva presidentti on yleensä jo ennalta selvillä (ei kuitenkaan välttämättä aina), mutta kansan annetaan kokea osallistumisen tunne presidentin valinnassa, jolla ei enää ole edes valtaa.

Sanan ´presidentti´ alkuperä tulee latinankielen sanasta ”praesidere” = johtaa. Praesideo = Suojella, vartioida; - johtaa, olla päällikkönä. Aivan sananmukaisesti sana tarkoittaa edessä istujaa ja kuvaa hyvin presidentin roolia. Monissa enemmistöparlamentaarisissa maissa presidentti on lähinnä keulakuva, ikään kuin kuningas ilman kruunua symbolisena johtajana, ja valtaa käyttää tosiasiallisesti pääministeri. Tällainen muodollinen valtionpäämies löytyy esimerkiksi Irlannista, Saksasta, Italiasta ja Intiasta. Suomessa on monipuoluejärjestelmä ja nykyisin neljä keskisuurta puoluetta. Pääministerille on myös meillä siirretty paljon valtaa Kekkosen jälkeen, mutta ongelmana on riittävän auktoriteetin saavuttaminen, jota vaikeuttaa myös medianäkyvyys 24/7 sekä monivärihallituksen kaikkien jäsenten miellyttämisen tarve ja kompromissialttius.

Presidentillä on perinteisesti ollut paljon vaikutusvaltaa monissa Amerikan maissa, Afrikassa, Euroopassa mm. Ranskassa, Suomessa ja Venäjällä. Koko presidentti-instituutio alkoi Yhdysvalloista vuonna 1789. Afrikan maissa presidentti on ollut lähinnä diktaattorin peitenimi ja vallan noustua päähän on virkakausi jatkunut. Ranskassa ja Suomessa ovat presidentin valtaoikeudet vuosien mittaan vaihdelleet. Ennen toista maailmansotaa Ranskan presidentillä oli melko vähän valtaa ja maa oli heikkojen parlamenttien käsissä. ”Tulokset” nähtiin kesällä 1940, mutta taustalla oli myös kansakunnan kokema raskas suonenisku miestappioina suuressa sodassa 1914–1918. Toisen maailmansodan jälkeen presidentille annettiin enemmän valtaa ja De Gaullen Ranska oli juuri tällaisen dialektisen kehityksen malliesimerkki. Meillä presidentillä oli paljon valtaa Kekkosen aikana ja hän herättää edelleen paljon tunteita puolesta ja vastaan. Tosiasia kuitenkin on, että niin kauan kun valtion päämiehellä oli hyvä tilannetaju ja strateginen näkemys tilanne sopi niin meille, kuin ulkovalloillekin. Kekkosen kauden venyessä alettiin maassamme rajoittaa presidentin valtaoikeuksia ja nykyisin presidentin vallankäytön todellinen asema ja merkitys ovat hyvin epävarmalla pohjalla.

Suomalaiseen johtamiskulttuuriin kuuluu johtajan riittävä auktoriteetti. Johtajalta odotetaan tasa-arvoista ja kaikki huomioon ottavaa keskustelevaa otetta, mutta kansa pitää varmaotteisesta, vastuuntuntoisesta, rohkeasta, sanojensa mittaisesta ja päätöksentekokykyisestä johtajasta, myös presidentistä. Harva edes ymmärtää, miten vähän presidentillä on enää mihinkään valtaa. Viime vuosina tehdyt perustuslain muutokset ovat vähentäneet sitä edelleen. Nyt laissa sanotaan, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Jos presidentti ja valtioneuvosto ovat päätöksestä eri mieltä asia ratkaistaan vastedes eduskunnan kannan mukaisesti. Myös presidentin nimitysvaltaa on huomattavasti supistettu. Mielestäni erittäin tärkeää on säilyttää riittävän yksinkertainen ja keskitetty johtamiskyky varsinkin poikkeustilanteita ajatellen. Tarvitsemme edelleen vahvaa johtajuutta mm. yhteistyössä Venäjän kanssa sekä aina vain sekavammiksi käyvien EU:n valtarakenteiden kanssa. Pahimmassa tapauksessa maatamme koskevien elintärkeiden päätösten korkein auktoriteetti tulee olemaan EU:n presidentti. Sellaiselle ei jatkuvasti vaihtuva ja sisäpiirissä valittu pääministeri voi mitään. Nykyisin presidentin näkyvyys jää vuoropuheluun kansa-julkisuus akselilla, varsinaisen vallankäytön ollessa usein epävarmaa hallitus-eduskunta pikagallup-politikointia.  Sen sijaan presidentti on kansan valitsema ja pysyvästi kuusi vuotta vallassa oleva henkilö. Hänelle on myös lain kirjaimella annettava riittävä auktoriteetti tärkeitä päätöksiä koskien. Auktoriteetin ylläpitämiseksi hänellä pitää olla riittävää vaikutusvaltaa nimityksissä ja kannanotoissaan. Presidentti on varmasti aina pätevä henkilö, eikä hän saa olla pelkkä kaupparatsu, kättelijä ja uudenvuodenpuhuja. Perussuomalaiset puolustaa puolueista äänekkäimmin presidentin riittäviä valtaoikeuksia.

LÄHTEET: Lindblom, Seppo: Huojuva tasavalta. Otava, Keuruu 2013.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Presidentin valtaoikeudet, valtionpäämies, presidentinvaali, valtioneuvosto, auktoriteetti

Rumat, pahat ja hyvät

Keskiviikko 11.12.2013 klo 14:06

Suomalainen terrorismi on ollut loppuvuoden parrasvaloissa ja mediassa usein myönteisessä valossa. Milloin Kalevalainen Suomi-neito, suloinen Pikku-Myy on kunnostautunut Venäjällä, milloin Tampereella on oikeutetusti vastustettu suomalaista kulttuuria ja kaupallistumista.

Sini Saarela ja Greenpeace ovat saaneet paljon julkisuutta osakseen ja mm. brittilehti Guardianin äänestyksessä vuoden henkilöksi 9.12 hän sai toiseksi eniten ääniä heti tietovuotaja Edward Snowdenin jälkeen. Kymmenen (Guardianin kirjoittajíen ja editorien valitseman) ehdokkaan listalta hän sai 1445 ääntä, Saarela sai yhdessä ”iskutoveri” Marco Weberin kanssa 314 ääntä. Kotimainen media ”unohti” mainita että hän oli Weberin kanssa yhdessä ehdolla ja että Snowden oli ylivoimainen ykkönen. Korkeintaan nämä asiat mainittiin sivulauseissa. Eräässä valtakunnallisessa julkaisussa Saarelasta annettiin 25.11.2013 kuva suloisena Pikku-Myynä, josta ei tullutkaan poliisia vaan aktivisti sankaritar. Ilta-Sanomien kaunis päätoimittaja Ulla Appelsin kuvasi Saarelaa 29.11 ”viehättäväksi, hoikaksi, kiharatukkaiseksi ja suoranaiseksi kalevalaiseksi sinisilmäiseksi kaunottareksi”. Kauneus on katsojan silmissä ja makuasioista on turha kiistellä. De gustibus non est disputandum. Ruma?

Vakava keskustelun paikka on kuitenkin Appelsininkin mainitsema lain rikkomisen rajan määrittely. Kysymys ei ole ainoastaan filosofinen, vaan asialla on laajempi yhteiskunnallinen ja tulevaisuutta koskeva merkitys. Onko laillisuuden rajalla oleva ja sen ylittävä aktivismi punainen ja vihreä yksinoikeus, vai antaako se oikeutuksen muillekin huliganismiin ja vastarintaan? Ihmisillä on nykyisessä monikulttuurissa satoja asioita sydämellään ja jokainen haluaa parantaa maailmaa tavallaan. Jos nostureihin kiipeämällä ja ajoneuvoihin kahlitsemalla saa koko ajan myönteistä julkisuutta osakseen, eikö muidenkin kannata silloin niin tehdä? Ajatus on vaarallinen ja anarkistinen. Yhdysvaltojen sisällissotaan (1861–1865) katsotaan usein olleen viisi pääsyytä. Euroopan jakautumiseen erilaisiin mielipideryhmiin löytää pienellä mielikuvituksella viisikymmentä erilaista syytä.

 Tampereen itsenäisyyspäivän mellakat ovat toinen syy huolestumiseen. Vasemmistoliitto väittää olevansa täysin irrallaan tapahtumista, vaikka esimerkiksi Kiakkovierastapahtuman suunnittelukokous pidettiin Tampereella samassa osoitteessa, missä sijaitsevat vasemmistonuorten ja vasemmistoliiton toimistot. Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas toveri Marttila lähetti Suomen itsenäisyyspäivänä facebookissa häiriköille terveiset: ”heittäkää minunkin puolestani kivi/polttopullo…”. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderson kauhisteli tietenkin poliisin toimintaa ja arvosteli mm. 15-vuotiaan sivullisen tytön jäämistä poliisihevosen töytäisemäksi. Oliko hermostunut poliisihevonen sattumalta siellä missä oli? Ministeri Arhinmäki rehentelee mielenosoitusaktivismilla mm. kirjassaan Punavihreä sukupolvi. Hänen kirjoituksistaan saa kuvan, jossa katumielenosoitukset ovat tehokas ja luonnollinen osa demokratiaa. Pidän tällaista toimintaa edesvastuuttomana ja vaarallisena (ennen kaikkea häiriköille itselleen). Paha?

Suomessa on yksi (punainen) puolue, joka on onnistunut saamaan aikaan sodan (1918) vihapuheillaan. Nykyisin sama puolue kyttää innokkaasti muiden v-puheita ja on heti niitä tuomitsemassa. Juuri Tampere ja vielä Tampere-talon seutu on verellä kostutettu osa Suomen historiaa ja vasemmisto-idealistien pitäisi ymmärtää loukkaavansa temppuilullaan myös vuonna 1918 menehtyneiden punaisten muistoa lapsellisella toiminnallaan. Vain muutaman sadan metrin päässä olivat venäläisten kasarmit ja sittemmin punaisten vankileiri, toisella puolella tietä sijaitsee punaisten joukkohauta ja Kalevankankaan hautausmaa. Yksi leirin vartijoista oli niin hassahtanut, että ampui omaa varjoaankin, kun se ei käskystä pysähtynyt. En minä sellaistakaan asiatonta käytöstä hyväksy. Lähellä on myös muistokivi luutnantti Olof Palmen kaatumispaikalla. Hän tuli vapaaehtoisena Ruotsalaisen prikaatin mukana vapauttamaan Suomea mielivallasta. Hänen samanniminen sukulainen murhattiin pääministerinä Tukholmassa toisenlaisissa olosuhteissa.

Punavihreä aate on suosittu median keskuudessa ja aatteen kannattajat ovat jatkuvasti esillä mediassa ja keskusteluohjelmissa. Usein tätä aatemaailmaa edustavat nuoret (jotka edustavat pientä osaa väestöstä kannatusmittauksia vertailemalla) ovat television keskusteluohjelmissa ikään kuin poliisin roolissa moralisoimassa ja tuomitsemassa muita. Vihreitä kannattaa kuitenkin vain noin 9 % kansasta ja vasemmistoliittoa noin 7,4 %. Vastaavasti suuri joukko myös ulkomaalaistaustaisista kannattaa perussuomalaisten kaltaista tasapainoista omaa, mutta myös vieraita kulttuureja arvostavaa perinteitä kunnioittavaa arvomaailmaa. Tässä yhteiskunnassa elää kuitenkin myös aivan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat nauttia luonnossa liikkumisesta sellaisenaan ja juhlistaa harmaata arkea alkutalvesta suomalla hieman isänmaallisuutta ja pukuloistetta itselleen itsenäisyyspäivänä. Mitenkään erityisen nationalistisena tai elitistisenä en suomalaista itsenäisyyspäivän vieton perinnettä todellakaan pidä, vaikka kieltämättä eurooppalaisessakin vertailussa monella tavoin eksoottisena, hyvällä tavalla. Itsenäisyyspäivän juhla Tampere-talossa oli hienosti järjestetty ja konsertti kerrassaan upea osoittaen kykyämme järjestää nopeasti kansainväliset mitat täyttäviä tilaisuuksia. Hyvä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Guardian, Ilta-Sanomat, Edward Snowden, Li Anderson, Paavo Arhinmäki, Itsenäisyyspäivä, kiakkovieraat, Tampere-talo, Olof Palme

Malmin lentokenttää ei saa pakkolakkauttaa

Torstai 5.12.2013 klo 20:08

 

Malmin lentokentän kohtalo on jo pitkään ollut puheenaiheena. Viimeksi perjantain 22.11.2013 Helsingin sanomien kirjoituksessa annettiin kuva Malmin lentokentän hävittämisestä ikään kuin varmana ja tapahtuvana tosiasiana. Myös Finaviasta annettiin kuva Malmin lentokenttää vastustavana ja siitä luopumista toivovana osapuolena.

Todellisuudessa Finavian mielestä (kotisivujen mukaan) ilmailun etu vaatii Malmin säilyttämistä. Lentoaseman ylläpidon kannalta olisi kuitenkin tärkeää saada mahdollisimman aikaisessa vaiheessa selville, millä aikataululla suunnitelmat etenevät mahdollisia investointeja tai sellaisten perumista varten. Ongelman taustalla näen kaksi päätekijää: Malmin lentokentän ylläpidon kalleuden ja Helsingin kaupungin tonttipulan.

Kuva Malmin lentokentän kalleudesta on tarkoitushakuista manipulointia. Laskeutumisten määrällä mitattuna Malmi on Suomen toiseksi vilkkain heti Helsinki-Vantaan jälkeen. Vertailussa Suomen tappiollisiin maakuntalentokenttiin Malmi poikkeaa niistä tehokkaassa käytössä olevana kokonaisuutena ja tärkeänä lentokoulutuksen, yleisilmailun ja viranomaislentotoiminnan tukikohtana. Malmi on maan tärkein siviililentokoulutuksen tukikohta ja harrastuslentotoiminta on erittäin aktiivista. Viranomaislentotoiminnalle Malmi on korvaamaton keskeisen sijaintinsa ansiosta, eikä vilkkaassa käytössä oleva Helsinki-Vantaa voi sitä korvata. Malmilta on lyhyt matka Suomenlahdelle hälytystehtäviin. Malmin lentoasemalla toimivat yritykset ja viranomaiset tarjoavat työpaikan useille sadoille ihmisille ja koko alueen työllistävä vaikutus on lähes 3000 henkilöä. Korvaava yleisilmailun lentokenttä olisi kaukana sekä kallis ylläpitää ja käyttää.

Helsingin kaupungin tonttipula on osin keinotekoinen. Pelkästään radanvarressa on paljon tyhjää toimitilaa, joka pitäisi siirtää asuntotuotantoon. Kaupunki on täynnä matalaa asuntorakentamista kaukanakin keskustan alueelta. Pasilan alueelle pitäisi rakentaa korkeampia kerrostaloja ja osan radanvarresta voisi kattaa. Infrastruktuuri olisi valmiina ja maaperä tiivistä, toisin kuin Malmin lentokentän suo- ja saviperäisellä alueella. Ilman sinänsä järkevää metropoliyhteistyötäkin Helsingillä on maata korkeampaan asuntorakentamiseen omasta takaa, Sipoosta on liitetty Helsinkiin yli 24 kertaa Malmin kokoinen alue. Malmin lentokentän rakentamista mainostetaan juuri tonttipulan ja sijainnin takia, mutta todellisuudessa pitäisi rakentaa varsinainen radanvarsi järkevästi ja kunnolla uutta kehärataa sekä poikittaisyhteyksiä hyödyntäen.

Julkisuudessa ei kunnolla kerrota ilmailu- ja viranomaistahojen halusta Malmin kentän kehittämiseen ja lisärakentamiseen. Toivottavasti Liikenneministeriön ensi vuoden lentoliikennestrategia lopettaa turhat spekulaatiot kentän osalta ja sitä päästään kehittämään ilmailutoiminnan ja alueen asukkaiden ehdoin. Alueen ihmiset haluavat kentän säilyvän ja gallup kyselyissä valtaosa kansasta on samaa mieltä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Malmin lentokenttä, Finavia, Helsinki-Vantaa, Helsingin kaupungin tonttipula,

Öljy ja maakaasu katoavina energiavarantoina ja mitä niiden jälkeen?

Keskiviikko 20.11.2013 klo 11:23

TÄMÄ TYÖ LÖYTYY KOKONAISUUDESSAAN YLÄVALIKOSTA BLOGIN ALTA

 

Fossiilisten polttoaineiden muodostumiseen on mennyt satoja miljoonia vuosia ja nyt ihmiskunta on tuhoamassa ne vain 200–300 vuoden aikana. Se on häviävän pieni hetki maapallon historiassa. Uusia fossiilisten polttoaineiden varantoja syntyy aikaisintaan sadan miljoonan vuoden kuluttua. Öljy tulee loppumaan mahdollisesti vuoden 2050 tienoilla ja luonnonkaasu vuoden 2070 tienoilla. Ihmiskunta on kuluttanut 95 % käyttämästään öljystä vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Öljy ja kaasuvarat ovat epätasaisesti jakaantuneet maapallolla, karkeasti öljyvarantoja on eniten maapallon keskileveysasteilla. Maailman seitsemän suurinta öljyntuottajamaata ovat Kanada, USA, Meksiko, Saudi-Arabia, Iran, Venäjä ja Kiina. Öljyä käytetään lähes kaikkeen mahdolliseen jokapäiväisessä elämässämme ja nykyinen länsimainen hyvinvointikulttuuri ei olisi mahdollista ilman öljyä ja sen johdannaistuotteita. Maailman logistiikasta 90 % käyttää öljyä ja erilaisia muovituotteita on kaikkialla ympärillämme. Ilman öljyä nykyiset ruoantuotantomäärät eivät olisi mahdollisia. Nykyisiä biopolttoaineita voidaan valmistaa vain ruoantuotannon kustannuksella, sillä laidunmaita on rajallisesti ja biopolttoaineiden tuotanto nielee vielä ihmisravinnon tuotantoakin enemmän maa-alaa.

Ilmastonmuutos on suurelta osin ihmiskunnan energiankäytön seurausta ja suurin vaikutus on ollut fossiilisten polttoaineiden lyhytaikaisella ja suurella käytöllä. Puhutaan antroposeenista, eli ihmisen laajamittaisesta vaikutuksesta ekosysteemiin. Maapallo ei kestä nykyistä ihmispaljoutta, kohta 7,3 miljardia ja on aivan liian kuormittunut. Tuhansia eliölajeja tuhoutuu, kalat katoavat maailman meristä ja nykyinen ruoantuotanto on mahdollista vain fossiilisia polttoaineita kuluttamalla.

Energiavarojen niukkuus on jo johtanut ja tulee tulevaisuudessakin johtamaan lukuisiin taloudellisiin ja sotilaallisiin kriiseihin ja konflikteihin. Resursseja puolustetaan ja tarvittaessa niitä hankitaan voimankäytöllä. Fossiiliset polttoaineet tulevat varmuudella tulevaisuudessa kallistumaan ja valtiot tulevat jakautumaan erilaisiin taloudellisiin ja sotilaallisiin liittokuntiin puolustaessaan omia etujaan.

Öljy tulee tulevaisuudessa olemaan huonolaatuisempaa ja sen tuottaminen sekä jalostaminen aikaisempaa vaikeampaa. Sen esiin saaminen tulee myös aina vain vaikeammaksi hankalien etäisyyksien ja syvyyksien vuoksi. Jalostaminen vie jatkossa enemmän energiaa. Korvaavista teknologioista suurin osa on jo tiedossa ja teknisesti mahdollisia, mutta toteutus on monella tavoin hankalaa. Toimenpiteisiin kohti öljyn jälkeistä aikaa on ryhdyttävä heti.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Öljy, maakaasu, fossiilinen polttoaine, energiakriisi, ilmastonmuutos, uusiutuva energia

Tietoteknologinen vallankumous on käsitettävä ajoissa

Sunnuntai 10.11.2013 klo 19:49

Ihmiskunnan tiedon määrä on lisääntynyt viime vuosikymmeninä uskomattomalla nopeudella ja tiedon määrä ja –teho lisääntyy vielä tästäkin. Vesa V. Viitaniemi kirjoittaa mielenkiintoisessa teoksessaan Tervetuloa 2010-luvulle miten tiedon määrä kaksinkertaistui ensimmäisen kerran 1700-luvulla verrattuna ajanlaskumme alkuun. Tällöin tiedonvaihto alkoi nopeutua ja saatavilla oli esim. suuren suosion saavuttanut ensyklopedia: Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers eli perusteltu tieteiden, taiteiden ja ammattien ensyklopedia vuodesta 1751 alkaen. (Viitaniemi s.30 viittaa tässä ranskalaisen ekonomistin, Georges Anderlan tutkimuksiin). Tultaessa 1900-luvun alkuun tiedon määrä oli jo 8-kertainen ja lopulta 1970-luvulla ihmiskunnan tiedon määrä oli jo 128 kertaa suurempi ajanlaskumme alkuun verrattuna. Tiedonmäärän kaksinkertaistumiseen edellisestä meni silloin enää kuusi vuotta. Nykyään tiedon määrä kaksinkertaistuu vuosittain, tähän kiinnitetään yleensä vähän huomiota ihmisten keskittyessä uusiin laitteisiin, irtisanomisiin, mobiililaitteiden ominaisuuksien ihailuun ja hintavertailuihin. Saavutamme viidessätoista vuodessa 2030-lukuun mennessä tiedollisen ja teknologisen tason, joka lyö laudalta kaikki 1900-luvunkin häikäisevät saavutukset. Kehitys on niin hämmentävää, että siihen on varauduttava ja ennakoitava.

Ahvenaisen mukaan tekniikka perustuu esineisiin, esineiden tekoon ja niiden ylläpidon taitoon. Evoluutio on johtanut ihmisyhteisöjen koon kasvuun, erikoistumiseen ja tiedon esittämisessä, taltioinnissa ja välityksessä jatkuvaan edistymiseen. Nykyteknologian taustalla on myös uusien keksintöjen ja oivallusten virta matematiikassa, sekä luonnontieteissä, kuten geotieteissä, biologiassa, kemiassa ja fysiikassa. Vuoteen 2030 on kohta 16 vuotta aikaa, sama aika taaksepäin oli vuosi 1998. Internet otti silloin ensi askeleitaan laajemmassa käytössä, tekstiviestiominaisuus oli vasta tullut matkapuhelimiin. Tietokoneiden laskentateho on jatkanut huikeata kasvuaan ja on arvioitu tavallisten tietokoneiden tehon olevan pian apinan tasolla ja supertietokoneiden (valmistuessaan maailman tehokkaimpien joukossa oleva ei-kaupallinen tutkimustietokone) yltävän pian ihmisentasoiseen tietojenkäsittelykapasiteettiin.

Moni (elleivät kaikki) on huomannut pankkipalveluiden jatkuvasti heikentyneen. Selitys on yksinkertainen, tietokoneet ovat viemässä viimeisetkin työpaikat monilla aloilla! Uusi talous ja digitalisointi koskettavat Viitaniemen s.47-48 mukaan pahimmin juuri tietointensiivisiä toimialoja, kuten finanssipalvelut, tietoliikenne, viihde ja media, opetus ja tutkimus, julkiset asiointipalvelut ja suuressa määrin myös terveydenhuolto ja energiasektori. Juuri näillä aloilla on ollut tarjolla paljon työpaikkoja ihmisten siirryttyä maalta kaupunkiin. Nykyään ne ovat kuitenkin digitalisoitavissa ja pitkällä tähtäimellä tulee edullisemmaksi siirtää ne tietokoneiden laskettavaksi ja hoidettavaksi. Tästä syystä moni pankki on pienillä paikkakunnilla auki enää muutaman tunnin yhtenä arkipäivänä viikossa fyysiselle ihminen-ihminen asiakaspalvelukontaktille. Tämä on vasta alkua siihen, mihin maailma on menossa!

On välttämätöntä, että kansaa valistetaan asiasta mahdollisimman paljon. Toisaalta jo nyt on esimerkiksi kirjastoissa kautta maan tarjolla ilmaista tietokoneen käytön koulutusta. Kaikki eivät sellaisiin osaa kuitenkaan mennä. Kaikki eivät myöskään ole hankkineet ikinä tietokonetta kotiin. Yleensä taustalla ei ole mitään varsinaista aatteellista syytä tai teknologia antipatiaa, jonkinlainen tekniikan ”pelko” ja käyttöön ottamisen haluttomuus kuitenkin. Ikäjakauma alkaa vanhimmista seniori-ikäluokista, mutta teknologian kehityksestä pudonneita löytyy kaikista ikäryhmistä, jopa kaikkein nuorimpien joukosta. Uusien käyttöjärjestelmien ja sovellutusten opettelu on stressaavaa suurelle osalle kansasta, erilaisia käyttömekanismeja uusien tunnuslukujen opetteluineen tulee eteen jopa vuosittain. Varmasti kansallinen älykkyys ja tehokkuus ainakin paranevat, mutta se ei saa tapahtua heikompien lähimmäisten kustannuksella. Ei kaveria varmasti jätetäkään, mutta entä kerrostalon ”naapurin mummo” joka on aivan yksin. Ehkä työttömiä ja vaikka kansalaisvelvollisuuden suorittajia voisi käyttää tämäntyyppisessä avustustoiminnassa. Tulen kirjoittamaan oman näkemykseni kansalaispalvelusta pian, kannattaa lukea.

Entä robotit, ovatko ne vain tieteiskuvitelmaa vai itäaasialaisten hetkellinen kiinnostus ja harrastus? Ei, ne ovat totisinta totta jo hyvin pian. Erilaisia kotitalousrobotteja alkaa tulla markkinoille pian. Ne ovat aluksi harmittomia ja vähän kömpelöitä laitteita. Kuitenkin tulee kiusaus suunnitella myös aivan ihmisen näköisiä laitteita ja jo nyt osaavat jotkin robotit puhua esim. puhelimeen, niin ettei tiedä puhuvansa tekoälyn kanssa, ainakin hetken. Osataan jo tehdä myös esim. ”seksileluja”, jotka näyttävät äkkiseltään aivan oikealta ihmiseltä. Robotiikan nopea kehittyminen on jo johtanut kompleksisten humanoidi-robottien, tai androidien – ihmistä muistuttavien robottien syntymiseen. Kyborgi taas on yhdistelmä elävää ja koneen osia. Tällä teknologialla saatetaan tulevaisuudessa korjata mm. näköä. Tavallaan jokainen silmälasien käyttäjä on jo nyt kyborgi. (Viitaniemi 91-92). Mielenkiintoinen elokuva aiheesta on Chris Columbuksen ohjaama elokuva vuodelta 1999: Robotin elämää. (The Bicentennial Man).

Lopuksi erilainen työvoimapoliittinen näkemys tulevaisuutta ajatellen. Esillä on ollut jatkuvasti työajan pidennys eläkeikää koskien. Ihmiset, siis ne onnekkaat jotka aikoinaan menivät töihin ja ovat parhaimmillaan olleet samassa työssä koko ikänsä, ansaitsevat eläkkeelle pääsyn samassa iässä, kuin aikaisemmatkin polvet. Vaikka elämmekin pidempään kuin ennen, (nyt syntyvät ehkä jopa 120 vuotta!) kehomme rapistuvat kuitenkin ja pitää saada nauttia myös eläkepäivistä. Nykyinen tietoteknologia pitää kyllä huolen siitä, että kaikille halukkaille nuorille pitäisi olla työtä (ja kaikkien pitää haluta). Tulevaisuuden yhteiskunta ei tarjoa rajattomasti työtä digitalisoinnin takia, joten ihmiset voivat kyllä mennä vanhemmasta päästä eläkkeelle. Asia on jo nähty, kun vanhemmat ikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle, nuoret eivät ole saaneet töitä yhden suhde yhteen, eikä taustalla edes ole ollut aina tietoteknologia.

Lähteet:

Ev. (evp) Sakari Ahvenainen: Tekniikka sodankäynnin osana, 34. Teoksessa: Sotatekninen arvio ja ennuste 2025. Puolustusvoimien teknillinen tutkimuskeskus, Ylöjärvi 2008.

Viitaniemi Vesa V. Tervetuloa 2010-luvulle. Miten informaatioyhteiskunnan supertrendit tulevat muuttamaan meidän jokaisen elämää? Books on Demand GmbH, Helsinki 2007.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tiedonmäärä, evoluutio, supertietokone, luonnontiede, nykyteknologia, robotti, androidi, kyborgi, tietoteknologia

Suomi on arktinen mutta hyötyykö Suomi arktisuudesta?

Torstai 24.10.2013 klo 15:09

Suomi sijaitsee pohjoisilla leveysasteilla ja Helsinki on maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan valtion pääkaupunki. Pohjoisempi pääkaupunki maailman valtioista on vain Islannilla ja senkin pohjoinen rantaviiva sijoituu napapiirin korkeudelle. Joskus Tallinna mainitaan Helsingin lisäksi pääkaupunkina, jonka satama on usein talvisin jäässä. Noin 80 % prosenttia sekä Norjan että Ruotsin väkiluvusta asuu etelämpänä kuin missä Suomi edes alkaa. Myös Suomen väestöstä valtaosa asuu maamme etelä- ja lounaisosissa, yli miljoona pääkaupunkiseudulla, vaikka pinta-alastamme peräti kolmasosa sijaitsee napapiirin pohjoispuolella.

Hallitus julkaisi elokuussa 2013 Suomen Arktisen strategian ja se sai suhteellisen vähän huomiota osakseen mediassa ja kansalaisten mielipidekirjoituksissa. Strategia onkin melko ympäripyöreä. Toimeksiantonsa mukaisesti (arktisen politiikkamme keinot ja tavoitteet pohjoisilla alueilla kansallisesti sekä erilaisilla kansainvälisillä alueilla ja foorumeilla, Euroopan unionissa, pohjoismaisessa yhteistyössä ja kahdenvälisissä suhteissa) se on ulkosuhdepainotteinen. Strategia koskettaa pohjoisia alueitamme ja väestöä, ympäristöä, ilmastoa, elinkeinoelämää, kulttuuria, sosiaalisia suhteita sekä turvallisuutta ja vakautta.

 Mielenkiinto arktisia alueita kohtaan on maailmalla koko ajan lisääntynyt. Taustalla on mm. ilmastonmuutos, joka koskettaa erityisen kovasti pohjoisia alueita, alueella sijaitsevat fossiiliset luonnonvarat sekä pohjoiset kulkuyhteydet. Toukokuussa 2013 Kiinassa kokoontunut Arktinen neuvosto hyväksyi uusiksi tarkkailijajäseniksi sellaisia ”arktisia maita” kuten Kiinan, Japanin, Intian, Etelä-Korean, Singaporen ja Italian. Näillä valtioilla on arktisella alueella muitakin tarkoitusperiä kuin tarkkailu. Mieleen tulee mm. kiinalaisten liikemiesten ostohalukkuus Islannin tai Suomen maaperästä. Tällaisiin kaupantekoehdotuksiin (kuten myös venäläisten tekemiin maakauppoihin) on suhtauduttava varovaisesti. Jälkimmäisiä kyllä viranomaiset seuraavatkin, mutta lainsäädäntömme mahdollistaa monta sudenkuoppaa koska osa poliitikoistamme ajattelee kaikkien noudattavan maailmassa samanlaisia sääntöjä. Arktinen neuvosto on tehnyt vaivihkaa myös linjanmuutoksen ja keskittyy vastaisuudessa enemmän globaaleihin kysymyksiin ja taloudelliseen painostukseen aiemman kestävän kehityksen ja koordinaation sijaan.

 Tietyillä alueilla arktinen osaamisemme on korkeatasoista. Yli puolet maailmalla käytössä olevista jäänmurtajista on Suomessa valmistettuja, meillä on osaamista kaivostoiminnan, matkailun, sää-osaamisen, viranomaisosaamisen sekä liikenteen ja logistiikan puolella. Tarvitsemme kunnollisen elinkeinopoliittisen strategian ja arktisen innovaatio-ohjelman. Presidentin tulee edistää kaupallisia pyrkimyksiä valtioiden kahdenvälisissä suhteissa ja siinä onkin yksi viimeisistä tärkeistä presidentin virkatehtävistä.

 Vaarana on, että arktinen alue nähdään maailmalla resurssivarantona, jota voi rajoituksetta hyödyntää voittojen valuessa etelään, riskien jäädessä pohjoiseen. Alueen hiilivetyvarannoista on 90 % selkeästi valtioiden omilla alueilla ja rajariidat ovat läheisten liittolaisten välisiä. Kysymys on parista rajaepäselvyydestä USA:n ja Kanadan ja Tanskan ja Kanadan kesken. Norja ja Venäjä sopivat lopulta merirajansa keväällä 2010. Alueella puhuu kova raha, eikä kenelläkään ole halua keikuttaa venettä riitaa haastamalla.

 Venäjän pohjoinen rannikko on yli 30 000 kilometriä pitkä ja koillisväylän on laskettu lyhentävän laivamatkoja Aasiaan 7-10 vuorokautta. Joltain osin voisimme hyötyä tilanteesta mm. off-shore-, rakentamis- ja jäänmurto-osaamisemme kautta. Välttämättä Venäjä ei kuitenkaan ole innostunut ulkomaalaisten läsnäolosta pohjoisilla rannikoillaan. Jäämeren rautatie on ollut esillä useissa yhteyksissä. Taloudellisten tekijöiden lisäksi on ollut erimielisyyttä siitä mihin rautatie edes rakennettaisiin. Rautatieyhteyttä suunniteltiin Suomessa jo ennen sotaa ja jatkosodan aikana saksalaiset esittivät sen rakentamista, Lapin läänin silloinen maaherra Kulervo Hillilä kuitenkin kieltäytyi, koska työvoimana olisi käytetty käytännössä orjatyövoimaa. Vaihtoehtoina on esitetty läntistä (Tornio-Kolari rata luoteeseen), pohjoista (Rovaniemi-Sodankylä-Kirkkoniemi), sekä itäistä Sallan radan reittiä Venäjälle. Ratayhteys nähdään tärkeänä kaivosteollisuuden, matkailun ja tavallisen matkustamisen kannalta. Kustannukset olisivat suuria ja tarvittaisiin myös EU:n tukea. Osa paikallisista ihmisistä ei olisi kiinnostunut hankkeesta. Läntinen ja pohjoinen reitti saattaisivat hyödyttää enemmän päätepistettä, sillä malmien rikastaminen tapahtuisi pohjoisissa satamissa Suomen satamien sijaan, Suomi rahoittaisi muiden etua. Paikallisen väestön matkustustarpeita täyttämään rata ei olisi ikinä kannattava harvan asutuksen takia. Idässä ongelmana olisi mm. turvallisuus, lainsäädäntö ja jo nykyinen 110 % käyttöaste. Ilmailun osalta Suomesta on hieman yllättäen ”lyhyt” matka sekä länteen että itään. Maapallon kaareutumisesta johtuen Suomesta voi lentää suhteellisen nopeaa reittiä suurin piirtein samanpituisen matkan Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan. Rahtilentoliikenteelle Suomi muodostaisi hyvän tukialueen, sää-, ilmailu- ja avaruusosaamisestamme huolimatta Suomen panostus ilmatilaan ja avaruuteen on jäänyt liian heikoksi joistakin hyvistä innovaatioista huolimatta.

 Monella arktiselle alueelle sijoittuvalla toimenpiteellä olisi suora vaikutus työllisyyteen, joten tarvitaan elinkeinoelämää ja yrittäjyyttä tukevia toimenpiteitä. Arktiseen osaamiseen liittyvää tutkimusta on lisättävä ja opiskelupaikkoja tulee suunnata oikeille aloille. EU on saatava tarkkailijajäseneksi Arktiseen neuvostoon ja EU:n arktinen informaatiokeskus on saatava Rovaniemelle Lapin yliopiston arktisen keskuksen yhteyteen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen arktinen strategia, Arktinen neuvosto, fossiilinen polttoaine, Jäämeren rautatie

Valkoinen pako alkaa viidenneksen kohdalla

Torstai 17.10.2013 klo 15:37

Eurooppa on aikojen kuluessa kokenut monenlaisia muutoksia: kansainvaelluksia, sotia, tautiepidemioita, nälänhätiä ja viimeisin iso muutos on tapahtunut toisen maailmansodan jälkeen alkaneen laajan maahanmuuton seurauksena. Ensin mainitut ovat olleet osa luonnollista historiallista kehitystä ja osa Malthusilaista väestörakenteen mallia. Mainittakoon, että Suomella on Euroopan ennätys nälänhätäkuolleisuudessa kuolon vuosilta 1695–1697 juuri ennen suuren Pohjan sodan alkua: 25 – 30 % väestöstämme menehtyi, kun esimerkiksi Irlannin maailmalla enemmän tunnetussa nälänhädässä 1800-luvulla menehtyi ”vain” 12 % vihreän saaren asukkaista. Suomessa oli myös viimeinen eurooppalainen rauhan ajan nälkäkatastrofi 1860-luvulla. Tämä on syytä muistaa kun puhutaan ilmaisesta kouluruoasta tai näkee (aika usein) nykylasten leikkivän ruoalla vaikkapa buffet ravintoloissa.

Teollisen vallankumouksen myötä 1700-luvun lopulla Eurooppa koki muutoksen ja väestömäärä alkoi lisääntyä. Talous alkoi kasvamaan ja ensimmäistä kertaa tavallinen kansa huomasi etenemisen yhteiskunnassa olevan laajassa mitassa mahdollista. Maailmansodat 1900-luvulla muuttivat Eurooppaa huomattavasti, eikä Eurooppa ole niiden jälkeen ollut enää entisellään. Toisen maailmansodan jälkeen alkoi Länsi-Euroopassa laaja maahanmuuttojen virta, joka ei ole laantunut vaan pikemminkin kasvanut. Koko maailman kehitysyhteistyörahoistakin Eurooppa maksaa yli puolet. Vuonna 2005 Euroopassa oli yli 70 miljoonaa maahanmuuttajaa eli enemmän kuin Aasian maissa ja Yhdysvalloissa yhteensä, vaikka Yhdysvallat olikin maailmalla halutuin määränpää.

Itse käsite ”maahanmuutto” on jossain määrin vaikeasti määriteltävä ja rajattava asia. Ensinnäkin asia on arkaluonteinen. Esimerkiksi Turun apulaiskaupunginjohtajan maahanmuuttoselvityksen tietoja vuonna 2010 salattiin, koska ikäviä tietoja ei haluttu päästää julkisuuteen. Toisaalta aiheen rajaus on vaikeaa ja kiistanalaista. Lasketaanko rikollisuuden aiheuttamat kulut? Ylimääräiset ruuhkautumiset asioiden käsittelyssä erilaisissa virastoissa, asuntojen lisääntynyt vedenkulutus ja suoranaiset sotkemiset, vaikutus asuinalueisiin ja taloyhtiöihin vinoutuneina vuokrakustannuksina. Kuka on maahanmuuttaja? Ensimmäinen polvi, toinen polvi… esimerkiksi Saksassa vasta maassa syntynyt turkkilaisten toinen sukupolvi on todellinen sopeutumisongelmaisten joukko. Kyse on siis ylisukupolvisesta syrjäytymisestä, Helsingissä noin 44 % syrjäytyneistä nuorista on ulkomaalaistaustaisia, usein kurdeja tai somaleita. Maahanmuutto aiheuttaa myös halpatyövoimaa, joka näkyy erityisesti rakennusalalla. (On ikävää, että veljeskansamme eestiläiset ovat usein tässä asiassa taustalla. Tallinna on lähempänä Helsinkiä kuin Tampere. En halua luoda konfliktia kansojemme välille ja voin kirjoittaa näistä työvoimakysymyksistä erillisen kirjoituksen, jossa olen perehtynyt asiaan paremmin). Kolmanneksi kulujen erottelu muista kuluista on vaikeaa. Sosiaalitoimi voi suorittaa maahanmuuttajille harkinnanvaraisesti salaisia kuluja. Maahanmuuton ympärille on muodostunut suoranainen ”kotouttamisteollisuus”, joka perustuu Länsi-Euroopasta ja Ruotsista matkittuun sodanjälkeiseen filosofiaan, jossa maahanmuuttajia on suorastaan liukuhihnalla hankittu ja heidän ympärilleen on luotu avustamisen kulttuuri, jonka ympärillä pyörii kymmeniä ammattinimikkeitä itse maahanmuuttajien roolin ollessa lähinnä avustuksia vastaanottava osapuoli. Aiemmin oli paljon ns. sisäänheitto- ja liukuhihna ammatteja, mutta tietotekniikan automatisaation ja globalisaation myötä maailma on olennaisesti muuttunut eikä tällaisia ammatteja enää ole eikä tule.

Suomessa noin 80 % maahanmuuttajista asuu pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Muualta Suomesta tulee pääkaupunkiseudulle jatkuva maahanmuuttajien sisäinen virta. Helsinkiin heistä tulevat usein kaikkein köyhimmät ja esim. Espooseen muuttaa paremmin kouluttautuneita ja paremmat edellytykset työllistymiseen ja suomalaisen yhteiskunnan hyödyttämiseen soveltuvia maahanmuuttajia. Taustalla on osin Helsingin itsensä luoma ongelma mm. asunnon saamisen suosimisen kautta kotimaisten työperäisten maassamuuttajien ja syntyperäisten asukkaiden kustannuksella. Taustalla on myös valtion ja eduskunnan politiikka ja sosiaalinen asuntorakentaminen. Kolmannes Helsingin sosiaalitoimen asukkaista on maahanmuuttajia.

Maahanmuutto aiheuttaa ylimääräisen rasitteen kunnalliselle asuntotuotannolle, kouluille ja terveydenhoidolle. Uudisrakentamisen minimipinta-ala on onneksi muutettu yli 70 m² asunnoista 65 m²:een. Sinkkujen ja yksinhuoltajien kaupungissa pinta-ala on silti paljon ja suosii selvästi isoja lapsiperheitä. On selvää että monet niistä ovat maahanmuuttajataustaisia ja lapsilisää saa enenevästi tahtiin 104, 114, 147, 168 €… per lapsi. Aivan kannattavaa jostain eteläisestä kehitysmaasta tulevalle äidille, joka ei ”entisessä elämässään” olisi ikinä voinut kuvitella tällaisista summista. Kerrostaloihin muuttaneiden ulkomaalaisten kanssa toimii kokemuksesta 20 % sääntö: kun maahanmuuttajia on noin 20 % kerrostalon ja asuinalueen asukkaista alkaa ns. valkoinen pako. Nyt on erityisesti huomattava että kun ulkomaalaistaustaisia aikuisia on viidennes, saattaa alle kouluikäisistä lapsista olla alueella peräti yli 40 % ulkomaalaistaustaisia. Helsingin osalta puhutaan usein idästä, mutta ilmiö on jo tuttu myös Helsingin pohjoisissa ja läntisissä osissa. Moni ihminen on koko ikänsä maksanut asunnostaan, samalla kun uusi seinänaapuri elää täysin valtion ja kaupungin varoin. Vaarana on segregaatio ja ghettoutuminen. Maahanmuuttotaustaisia lähiömellakoita on Euroopassa nähty jo mm. Pariisissa, Amsterdamissa, Kööpenhaminassa, Lontoossa, Malmössä, Tukholmassa ja Moskovassakin. Moskovassa vastikään aivan tavalliset työssäkäyvät ihmiset ja mummot olivat kadulla osoittamassa mieltään, joskin konteksti on hieman erilainen edellä mainittuihin verrattuna. Se mitä Tukholma on nyt, on Helsinki 20 vuoden päästä tällä menolla. Kaupungilla ja julkisissa liikennevälineissä ei tarvitse olla kuin silmät auki tavaten huonosti käyttäytyviä nuoria ja monenlaista erilaisuuden pelkoa, joka johtuu mm. ventovieraasta pukeutumistyylistä ja kovaäänisestä puheesta vaikkapa lähijunissa. Monelle hyvin toimeentulevalle omilla asuinalueillaan ja omakotitaloissa asuville jäävätkin monikulttuurisuuden kontaktit helposti tällaiselle ”katseiden tasolle” ja moni päättäjä elää omaa pumpulimaailmaansa ilman kokemusta lähiö-ongelmista. Työt ja tulot ovat hierarkkisesti jakautuneita ja myös asumisessa on pääkaupunkiseudulla etninen hierarkia.

Yhteiskunnan muutokseen ei ole vieläkään kunnolla sopeuduttu, enkä tarkoita nyt pelkästään maahanmuuton haasteita. Monet Suomen laeista ovat vanhentuneita ja luotu täysin erilaiseen Suomeen jota ei enää ole, eikä tule koskaan olemaan. Mielestäni ihmisille pitäisi tiedottaa muuttuneesta tilanteesta esim. globalisaatiota ja tietoteknologiaa koskien. Tietotekniikan teho suurin piirtein tuplaantuu joka vuosi ja 20 vuoden päästä ihmisrobottien aika on todennäköisesti todellisuutta. Jonkinlainen asiantuntijapaneeli ja valmistava suunnitelma olisi syytä tehdä, sillä jos nykymaailmakin on outo verrattuna vaikka 1980-lukuun, tulee aika 20 vuoden kuluttua olemaan aivan häikäisevän erilainen kuin koskaan aikaisemmin. Maailmassa on alle 20 valtiota, jossa on pakolaiskiintiö, Suomi yksi niistä, tämäkin järjestelmä alkaa olla aikansa elänyt. Tanskassa havahduttiin yli 10 vuotta sitten ja luotiin tiukempi oleskelulupakäytäntö, samoin pitää toimia Suomessa ettemme tee samoja virheitä mitä muut ovat tehneet. Tarvitsemme Eurooppalaista yhteistyötä vähintäänkin pohjoismaisella tasolla. Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on poikkeuksellinen koko Eurooppalaisessa vertailussa. Meillä riittää asuinpaikka, kun muualla se on työhistoriasidonnaista. Meillä ”tyhjäntoimittaminen” ei ole rangaistavaa vaan siihen kannustetaan. Itä-Euroopassa maahanmuuttajia ei ole, sillä viidakkorumpu on kertonut ettei tukia siellä saa. Euroopassa on siis tällainenkin itä-länsi jako voimassa.

On alkanut hyvinvointivaltion purkaminen ja alasajo. Punaviherrintama ja liike-elämä puolustavat usein maahanmuuttoa monikulttuurisuuteen tai taloudellisiin etuihin vedoten. Kulttuurimarxilainen ajattelu näkee ulkomaalaisten saamisen Suomeen Euroopan valtavirtojen matkimisena ja auttamalla parantuvana maailmana. Liike-elämä puolustelee maahanmuuttoa helpon ja edullisen työvoiman hankkimisena. Tulevaisuuden halpatyöt ovat pian enää melko suppeasti palvelualoille sijoittuvia tehtäviä tai hoiva-alan töitä. Todellisuudessa edellä mainitutkin puhuvat usein julkisuudessa toista kuin mitä yksityisesti ajattelevat. Sen on moni yksityisillä lausunnoillaan paljastanut. Eurooppa ei voi loputtomiin kestää jatkuvaa maahanmuuttoa muuhun maailmaan (esim. USA ja Aasia) verraten väestöpohjia ja taloudellista tilannetta ajatellen. Nyt tarvitaan muutos politiikassa ja poliittisissa voimasuhteissa. Sellainen on myös kevään Eurovaalien myötä koko Eurooppaan tulossa.

LÄHTEET:

Länsi-Helsingin PS foorumi. Horisontti 16.10.2013. Jussi Halla-aho, Maahanmuutto ja Helsinki. Esitelmä. (Kirjoituksen mielipiteet ja mahdolliset virheet ovat omiani).

Keskinen, Suvi, Rastas, Anna & Tuori, Salla (toim.) En ole rasisti, mutta… Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä. Vastapaino, Tampere 2009.

Lappalainen, Mirka. Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697. Jelgava Printing House, Latvia 2012.

Pentikäinen, Juha & Hiltunen, Marja. Suomen kulttuurivähemmistöt. Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72. Helsinki 1997.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Valkoinen pako, Malthusilainen väestörakenne, teollinen vallankumous, maahanmuuttaja, syrjäytyminen, kurdi, somali, pääkaupunkiseutu, sosiaalitoimi, lähiömellakka, oleskelulupa, kulttuurimarxilaisuus, Eurovaalit, Jussi Halla-aho

Haudattuja unelmia

Sunnuntai 13.10.2013 klo 21:43

Heidi Hautalan ero kehitysministerin tehtävistä ja Sini Saarelan tutkintavankeus Murmanskissa sai Greenpeacen jälleen parrasvaloihin. Venäjän rannikkovartioston 19.9 torjuma isku Petšoranmerellä on saanut myös melko laajaa kansainvälistä huomiota osakseen. Tapaukset ovat olleet luonnollisesti myös televisiossa esillä ja pidän hyvänä että keskustelemaan on päässyt osallistujia eri tahoilta, kuten torstain 10.10 A-studio: Talkin ”Aktivisti ansassa” –lähetyksessä, jossa olivat vieraina Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso, kansanedustaja Oras Tynkkynen (Vihr.), europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (Kok.) ja Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Greenpeacen käyttämä taktiikka on aina perustunut näyttäviin ja rohkeisiin tempauksiin suoraan asiaa koskevilla toimintapaikoilla, joiden avulla on saatu mahdollisimman suuri medianäkyvyys. Greenpeace saa toimintaansa rahat yksityishenkilöiden lahjoituksista. Pelkästään Suomessa Greenpeacella on yli 20 000 tukijaa. Järjestö on perustettu vuonna 1971 ja koko maailmassa sillä on noin 3 miljoonaa tukijaa. Sen toimialaan kuuluu luonnonsuojelun ja rauhan asia. Nämä kauniit arvot ovat välillä ristiriidassa aggressiivisen ”greenwar” toiminnan johdosta. Esimerkiksi pohjoisten alueiden öljy- ja maakaasuvarojen hyödyntäminen on myös elinkeinokysymys pienituloisille ihmisille mm. Grönlannissa ja Venäjällä. Tavallaan vastustetaan myös onnettomuutta, jota ei ole vielä edes tapahtunut jos koskaan tapahtuukaan.

Heidi Hautala on ollut usein otsikoissa erilaisten skandaalien ja kärjekkäiden mielipiteidensä johdosta. Juuri Venäjällä hänestä ei pidetä, koska kulttuurikolari on usein ollut voimakas hänen idealististen lausuntojensa vuoksi. Kansanedustajat edustavat kuitenkin nimensä mukaisesti kansaa ministereistä puhumattakaan ja joskus olisi parempi pitää kieli keskellä suuta. Blogissaan hän kirjoittaa Somalian kehityksen ansaitsevan tukemme ja että Suomessa on väkilukuun suhteutettuna kansainvälisestikin suuri yli 14 000 hengen diaspora. Hauraan valtion statuksen ansiosta hän ehti kaksinkertaistamaan kehitysapumme Somaliaan. Tämä ”diaspora-joukko”, jota hänkin oli 20 vuotta sitten Suomeen kovasti haluamassa tuskin palaa takaisin milloinkaan. Vertailun vuoksi Suomessa asuu vain 6000 saamelaista, joista noin 3000 puhuu sitä äidinkielenään. Aina välillä tiedotusvälineissä esiintyy jännitettä valtaväestön ja saamelaisten välillä vaikkapa kansallispukua tai poronhoitoa koskien. Olen itse Lapista lähtöisin eikä minulla ole mitään pahaa sanottavaa heistä ja olemme aina eläneet sovussa. Voi vain kuvitella mikä meteli syntyisi, jos joku suomalainen käyttäisi Itäafrikkalaista pukua ”väärin”, varmasti tulisi vankilatuomio. Tällä viittaan lähinnä siihen että jotkut välillä haluavat ”samaistua” esim. neljän tuulen hatulla saamelaisiin vaikkapa urheilukilpailuissa. Eräässä Rovaniemen lukiossa oli vuosikymmeniä tapana pukeutua penkkaripäivänä Lapin pukuihin. Käytännöstä luovuttiin muutama vuosi sitten juuri edellä mainituista syistä. Toisia kulttuureja pitää kunnioittaa, omankin maan sisällä ja hyvä niin.

Sini Saarelan tapaus on esimerkki kahden erilaisen maailmankuvan kohtaamisesta. Nuori idealisti (vaikka jo yli 30) aatteen paloineen vastaan venäläinen teräs ja toisenlainen näkemys paremmasta maailmasta ja elannosta. Eräs Greenpeacen nuorimies toisti television keskusteluohjelmassa monta kertaa ”ettei ympäristöisku aiheuttanut pienintä naarmua kohteen maalipintaan”, ei varmaan aiheuttanutkaan, mutta pian olivat venäläisviranomaiset ”löytäneet” mm. huumeita alukselta. Itänaapurissa puututaan kovalla kädellä huliganismiin ja puolustetaan omaa maata kaikin keinoin. Toivottavasti Alankomaiden aloittama välimiesmenettely johtaa jonkinlaiseen lopputulokseen ja tilanne saadaan pois päiväjärjestyksestä. Saarelan ”pelastakaa Arktis” t-paita oli myös rohkea ja provokatiivinen venäläisessä oikeussalissa. Mitä jos Volvo Markkanen olisi käyttänyt ”pelastakaa Volvot” t-paitaa ja Anneli Auer ”oikeudenkäynnit maksuttomiksi” –paitaa. Ainakin oltaisiin oltu suomalaisessa oikeussalissa.

Greenpeacen toiminnassa mietityttää esimerkiksi se, että se vastustaa Korholan mukaan (A-talk) 96 % maapallon sähkönkulutuksesta, miten sitten maailmanparantajat saavat sähkön mobiililaitteisiinsa? Samoin Korhola väitti että, Inarin vuoden 2010 metsäjupakassa mielenosoittajille maksettiin ja että he yöpyivät hotellissa. Tästä Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso selvästi hermostui. Edellä mainittu tapaus on hyvin tyypillinen tilanne, jossa etelän ihmiset tulevat ”neuvomaan” lappilaisia kuinka heidän pitää elää ja aiheuttavat tarpeettomia ristiriitoja paikallisen väestön keskuuteen. Ainakin sivuillaan Suomen Greenpeace ilmoittaa jupakan voitoksi, itse pyrin olemaan varovainen kannanotoissani, koska en ole perehtynyt kiistaan kunnolla. Yleensä riidoissa on paljon pettyneitä ja vähän voittajia.

Minusta riitaa haastava mielenosoittaminen on aina jossain määrin kyseenalaista sillä niin paljon kuin ihmisiä, niin paljon mielipiteitäkin. Jossain vaiheessa tällainen itsekäs oman mielipiteen ja värin näyttö kääntyy itseään vastaan. Tähän kategoriaan lasken esim. noin kolme viikkoa sitten pidetyn Hetero Pride –tapahtuman Helsingissä, se oli vastareaktio tällaiselle naivistiselle nykyajan ”minä ensin ja minä olen tällainen” –ajattelulle. Ehkä joskus on parempi pitää oma salaisuus sisällään. Yhteiskunta ei toimi, jos joka viikonloppu suljetaan katuja kissanristiäisten vuoksi. Mitä tulee ympäristöön, se on meille kaikille rakas ja vain sydämetön ja paha ihminen haluaa tieten tahtoen vahingoittaa eläimiä tai luontoa. Venäläiset rakastavat luontoa ja ympäristöä, siinä missä ei vihreitä äänestävät suomalaisetkin, punavihreä tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus päättyy sen sijaan helposti jos joku on eri mieltä. Tämä maapallo on meidän yhteinen ympäristö, jossa on elettävä toisiamme tukien ja kunnioittaen.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heidi Hautala, Greenpeace, Sini Saarela, Eija-Riitta Korhola, Anneli Auer, A-studio

HUS:n tulevaisuuden näkymiä

Keskiviikko 21.8.2013 klo 19:44

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin strategian vuosille 2012–2016 voi tiivistää neljään tärkeimpään kohtaan: hyvä potilaiden hoito, korkeatasoinen opetus ja tutkimus, parempi yhteistyö perusterveydenhuollon kanssa sekä vaikuttava, kilpailukykyinen toiminta. Vuonna 2012 potilaita hoidettiin enemmän kuin koskaan. Jonotusajat pysyivät suurin piirtein sallituissa rajoissa ja potilaat olivat tyytyväisiä saamaansa hoitoon.

Haasteitakin riittää, joista päällimmäisenä voisin mainita talouden. HUS:ssa on tehty paljon työtä tuottavuuden parantamiseksi. Asukaskohtaiset erikoissairaanhoidon kulut ovat olleetkin maan sairaanhoitopiireistä edullisimmat. Joka kuudes vero-euro menee kunnissa erikoissairaanhoitoon. Perusterveydenhuoltoon on vaikea saada osaavia lääkäreitä. Osastonhoitajien tehtäviin on vähän hakijoita. Jokaisella ammattikorkeakoululla on oma opetussuunnitelma sairaanhoitajakoulutuksiin ja pelkästään Uudellamaalla niitä on neljä. Vaikka kilpailu yleensä onkin hyvästä, johtaa se tässä tapauksessa turhiin päällekkäisyyksiin. HUS:n ja perusterveydenhuollon sujuva yhteistoiminta on ensiarvoisen tärkeää. Tarvitaan yhteisesti hyväksytty työnjako ja yhtenäiset toimintatavat. Erittäin tärkeänä pidän toimivan ja yhdenmukaisen potilastietojärjestelmän saamista käyttöön. Se nopeuttaa toimintaa, vähentää päällekkäisyyksiä ja koituu siten tavallisen potilaan, kuten myös hoitohenkilökunnan eduksi. Niiden hankinta yhteisin kuntavoimin on käynnistetty. Todellisuudessa tarvitsemme sellaisen tietotekniikan kärkimaana yhtenäisenä valtakunnallisesti, on ihmeellistä ettei sellaista ole vielä Suomeen järjestetty. Tiivistäen ongelmana ovat tilat ja tietojärjestelmä. Meneillään on ns. APOTTI-hanke kuntien ja HUS:n asiakas- ja potilastietojärjestelmän osalta. Vastaavasti uusien tilojen hankkimisen lisäksi joudutaan nykyisin korjaamaan yhä enemmän myös vanhoja. Nykysuuntauksena on yhden hengen huoneiden rakentaminen, siitä olen saanut kahdenlaista palautetta: toiset tykkäävät niistä, toiset taas olisivat ainakin osan ajasta mieluummin muiden seurassa.

HUS:n vahvuutena on osaava henkilöstö sekä vahva side yliopistolliseen opetukseen ja tutkimukseen. Hyksin lääketieteellinen tiedekunta on arvioitu Euroopan viidenneksi ja maailman 42. parhaimmaksi, joka ei ole huono saavutus ollenkaan. Tutkimuksen painoaloina ovat: syöpien pahanlaatuinen kasvu, tulehdustaudit, metaboliset taudit sekä degeneratiiviset taudit. Perusopiskelijoita on n. 1000, erikoistuvia lääkäreitä n. 2000 ja väitöskirjaoppilaita n. 900, työharjoittelijoita HUS:n sairaaloissa on vuosittain n. 4000. Kliinisen lääketieteen puolella suomalaisiin tutkimuksiin viitataan alan ammattilehdissä eniten koko maailmassa, esimerkiksi syöpätutkimuksissa meillä on huomattava johto. Samanaikaisesti valtion alalle ohjaama tutkimus- ja koulutusrahoitus on laskenut tasaisesti. Tosiasia on kuitenkin että tutkimus säästää rahaa. Kliinisen lääketieteen tutkimus on luonut myös paljon teknologiateollisuutta, se on jäänyt monilta huomaamatta informaatioteknologiaan painottuneen julkisuuden myötä.  Erikoissairaanhoidon ja varsinkin sen vaativimman osan korkeatasoinen ja tehokas järjestäminen edellyttää riittävää väestöpohjaa. Sama koskee lääketieteellistä ja muutakin yliopistotasoista tutkimusta. Vain suuri sairaalaorganisaatio kykenee turvaamaan laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut. HUS:n hallitus kannattaa yksimielisesti HUS:N ja HYKS:n säilyttämistä yhtenä kokonaisuutena. HUS perustettiin 13 vuotta sitten, koska Uudenmaan erikoissairaanhoidossa oli silloin päällekkäisyyksiä, kilpavarustelua, ylikapasiteettia ja heikkoa koordinointia. HUS on koko toimiaikansa osoittanut tehokkuutta, eikä sen pilkkomiselle ole minkäänlaisia perusteita.

Vuonna 2012 päätettiin myös suurista investointihankkeista. Suurimmat kaudella 2013–2016 käynnistyvät rakennushankkeet ovat uusi Lastensairaala ja Traumakeskus-syöpäkeskus Meilahteen. Vuonna 2014 valmistuu Meilahden tornisairaalan peruskorjaus sekä Meilahden maanalainen huoltopiha. Vuonna 2015 valmistuu Jorvin sairaalan päivystyslisärakennus, Naistenklinikan lisärakennuksen peruskorjaus ja laajennus, sekä Lohjan sairaalan psykiatrian lisärakennus. Sydäntäni lähellä on tietysti uusi Lastensairaala, jonka on tarkoitus valmistua 2017. Sen rakentaminen Meilahden alueelle on välttämätöntä nykyisten tilaongelmien vuoksi. Hankkeen rahoitukseen käytetään valtion-, HUS:n-, sekä vieraan pääoman rahoitusta. Lisäksi on tarkoitus saada 30 miljoonaa euroa kansalaiskeräyksen tuottona, siihen voi jokainen halukas osallistua ja raha menee varmasti hyvään tarkoitukseen. Hankkeesta saat lisää tietoa täältä: http://uusilastensairaala2017.fi/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: HUS, potilaiden hoito, opetus ja tutkimus, perusterveydenhoito, erikoissairaanhoito, osastonhoitaja, hoitohenkilökunta, APOTTI-hanke, HYKS, uusi lastensairaala

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »